Tein viime yönä Jotexilta tilauksen. Tilasin pussilakanasetin ja pyyhkeitä. Kuvia niistä sitten kun saan ne. Tilasin myös tuossa samalla kaverille synttärilahjankin niin ei tarvitse siitä enää huolehtia :). Yhteensä rahaa noihin kaikkiin menee vajaat 60 euroa, eli hieman kirpaisee, mutta otan sen sisustamisen kannalta niin että on mukava saada kämppään uusia kivoja juttuja. Heti niitä ei tarvitse maksaa, vasta joskus kuun loppupuolella, mikä on minulle ihan hyvä asia kun rahan menoa on taas muutenkin luvassa. Aion siis esimerkiksi tilata naamiaispukuuni niitä asusteita ja ajattelin ostaa viimein erään suihkuverhonkin uuden, sellaisen joka käy uusien pyyhkeiden kanssa hyvin yhteen.
Olen tänään tehnyt omaa kodinhoitokansiotani. Siitä puheen ollen, aion varmaankin huomenna siivota täällä. Pitää käyttää muovihanskoja (tiskatessa käytän niitä aina muutenkin) kun on kädet vieläkin pahassa kunnossa atooppisen ihottuman takia. Välistä tekee todella kipeää kun kädet on haavaumilla ja välistä ne paranemassa olevat haavaumat räpsähtävät auki. Myös vesihanan aukaisu tekee välistä kipeää (on siis keittiössä sellainen vanhanaikainen käännettävä hana). Harmittaa kun en ole voinut neuloa pitkään aikaan :(.
Yritän löytää kirjoille (sellaisille joihin itse kirjoittelen) jotakin paikkaa etteivät romottaisi näkyvillä, muttei sellaista tilaa taida nyt olla mihin ne pistäisin, niin tekee nekin hieman sotkuisen näköiseksi tämän kämpän. Tavaroita on aivan liikaa minulla varsinkin kun ottaa huomioon että tässä yksiössä on vain (muistaakseni) noin 35,5 neliömetriä (vai mitä se nyt olikaan). Telkkarihyllyn laatikoita siivosin tässä yhtenä päivänä ja yhdestä laatikosta oli jälleen pohja irronnut (liiallisen painon takia) ja kun sitä rupesin asettamaan paikoilleen niin räpsähti se sivustakin rikki :(. Kyllä se silti tuohon paikoilleen meni muttei sitä ja sen alla olevaa laatikkoa saa nyt kunnolla auki. Mutta sentään se menee sinne paikoilleen kokonaan kun aikaisemmin ei mennyt.
Tahtoisin kaksion, mutten mielellään kuitenkaan yksityiseltä kun niistä ei ikinä tiedä milloin joutuu muuttamaan ja minä viihdyn mahdollisimman pitkään samassa asunnossa. En tykkää muuttamisesta ja silloin varsinkaan en jos ei ole uutta kämppää valmiina (siitäkin on kokemusta. Jouduin silloin asumaan kolme kuukautta porukoilla ja tavarani olivat vuokravarastossa ja minulla hermot kireällä ja stressasi koko ajan). Tämä nykyinen kämppä on tosin yksityisen ja joulukuussa tulee 9 vuotta kun tässä olen asunut (ja entisessä kämpässä asuin siis 5 vuotta). Enempi tästä nykyisestä kämpästä olen tykännyt kuin entisestä.
Pitäisi noita tavaroita kyllä siltikin karsia ja heittää menemään/lahjoittaa pois.
Äiti haki veljen kyydillä sen muovisäkillisen vanhoja vaatteita. Harmiteltiin sitä kun oli niin hyvän näköisiä ja hyvä kuntoisia vaatteita että ihan harmitti niistä luopua. Mutta vähän on pakko kun eivät mahdu päälle ja vaatekomeron tila käy muutenkin vähiin. (Lisäksi minulla on lisääkin komerossa vaatteita jotka eivät enää päälle mahdu). Äiti vei samalla niitä astioitakin pois joita kävin läpi. Nyt mahtuu taas kaikki astiat kaappiin :).
Jospa sitä jälleen tekisi kahvia (sitä menee aina paljon) ja jatkaisi tuon kansion tekoa :).
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sapuskaa ja vaatekaapin siivousta
Olen jälleen alkanut tekemään enemmän itse ruokaa kun valmista on usein tullut syötyä kun niitä on niin helppoa aina ostaa ja lämmittää. Yht...
-
Tänään kävi vuokranantaja ottamassa mitat uunista kun saan ensi viikolla uuden uunin kun tuossa nykyisessä on häikkää ja se on turvallisuusr...
-
Pidin lauantaina viimeinkin synttärit/tuparit vaikka synttäreistäni on jo hieman päälle 3 kuukautta aikaa ja tässä kämpässäkin olen asunut j...
-
Minulla on kamalasti kaikkia keskeneräisiä tekemisiä joita kylläkin teen lähes päivittäin, mutta välistä kaipaan kuitenkin vaihtelua. Vaihte...
-
On nyt vähän väsy kun söin tuossa, vaikken paljoa syönytkään. Tilasin eräästä lähikaupasta ruokia kun en jaksanutkaan tänään mennä kaupassa...
-
Tässä slameja jotka ovat palautuneet minulle lähi aikoina 😊 Kaksi ekaa ovat omatekeleitäni ja kolmas on erään swapparin tekemä joka on sen ...
-
Olen ollut nyt niin paljon sosiaalisissa tilanteissa (siis oman mittakaavani mukaan) että aloitan viikonlopun viettoni jo tänään. Aion ottaa...
-
Alkava viikko on tekemistä täynnä. On putsattava vessa, lajiteltava jälleen hieman mainoksia tmv keräykseen, imuroitava, tiskattava, luututt...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti