Tänään herätessä huomasin että katto on vuotanut alkovissa ja hetken päästä huomasin että olohuoneessakin on pientä vuotoa muutamassa kohdassa. Asun siis ylimmässä kerroksessa. Laitoin lattian rajaan pyyhkeitä ja soitin vuokranantajalle. Huomenna joku tulee katsomaan. Muutenkin taitaa olla aika saada uusi kämppä. Siihen liittyen olen kiitollinen neuvoista joita sain Facebookissa. Joulukuussa 2007 tähän nykyiseen kämppään muutin.
Sain viimein valmiiksi sen mustavalkoisen kaulaliinan joka tosin kuvassa näyttää vähän harmahtavalta.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Omaa aikaa
Huhhuijakkaa! Kyllä tulee nyt tarpeeseen tämä päivä kun voi kissojen kanssa vain oleskella. Pidin kyllä siivouspäivän tänään ja olen neulonut sitä mustavalkoista kaulaliinaa.
Huomenna menen kaverin luokse, torstaina erääseen ryhmään jossa voin toteuttaa neulomis innostustani, perjantaina yksi asia hoidettava ja sitten salille ja erääseen toiseen ryhmään. Kuun puolivälissä menen kaverin synttäreille :).
Oltiin eräällä punk keikalla ja kyllä oli kivaa :) ja seura oli hyvää :).
Viime yön tai koko aamun näin painajaisia ja tiedän kyllä mistä ne johtuivat, mistään miehestä ei kuitenkaan ole nyt kyse.
Olen sortunut polttamaan juodessa taas tupakkaa ja pari kertaa selvänäkin. Yritän kuitenkin että jos poltan niin polttaisin vain juodessa kun en kovin usein edes juo. On vaan tupakan himo vienyt voiton :(.
Ensi kuussahan nuo olisi omatkin synttärit.
Yritän keksiä mitä ostaisin kaverille lahjaksi kun ei tiennyt mitä haluaa kun kysyin. Viime vuonna tilasin hänelle Jotexilta kaksi seepra kuvio raidallista kylpypyyhettä.
Nyt sohvan nurkkaan neulomaan :).

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...