Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Eka kuva
Väritin juuri ekan mosaiikki kuvan ja sieltä paljastui auto. :) Toisessa kuvassa sen väritys vasta alkutekijöissään.
Uusi lehti
Tuollaisen lehden ostin samalla kun kävin apteekissa.
Toisessa kuvassa säärystin jonka eilen aloitin.
Nyt väsyttää kun tulin sieltä apteekista ja söin.
Nytpä menen katsomaan mitä posti toi :).
Toisessa kuvassa säärystin jonka eilen aloitin.
Nyt väsyttää kun tulin sieltä apteekista ja söin.
Nytpä menen katsomaan mitä posti toi :).
Säärystimiä ja torttukahvia
Aloin tänään tekemään itselleni monivärisestä sinisävyisestä langasta säärystimiä. Jouluksi aion neuloa viimeinkin valmiiksi koiran täkin jota siis olen kolme vuotta tehnyt, tosin siinä välissä olen neulonut ja tehnyt paljon muutakin. Valmiista neulomuksista laitan sitten taas tänne kuvia.
Tänään ostin tämän vuoden ekat joulutortut. Kohta taas sellaisen syön kahvin kanssa kun juuri kahvikin tippui tuossa. Torttujen sijasta oli tarkoitus ostaa ensin niitä uutuus jäätelöitä (pätkis ja omar) muttei niitä(kään) tuossa lähikaupassa ollut (ainakaan vielä). Tortut sitten houkuttelivat ostamaan ne eli ostin kuuden kappaleen pakkauksen.
Saatiinpa sitten tänään myös lisää huonoja uutisiakin :(... pelottaa että tuleeko niitä vielä lisääkin jossain vaiheessa...

Jälleen selittämätöntä väsymystä
En ole lähipäivinä saanut paljoakaan aikaiseksi, ainoastaan olen kirjoitellut sitä sun tätä. En taas tiedä mikä ihme väsymys on, liekö johtuu pimeydestä. Nuorempana vuodenvaihtelut ei juurikaan vaikuttaneet (paitsi keväällä piristyin silloinkin) mutta nähtävästi nyt vanhempana ne on alkaneet vaikuttaa hieman. Käyn öisin suht ajoissa nukkumaan ja herään joskus päivällä ja lisäksi otan vielä päiväunetkin, näin siis lähi aikoina (jälleen). Siivousta olen siirtänyt jo useampana päivänä. Masentuneeksi en siltikään itseäni koe (siitä on vuosia aikaa kun olin viimeksi ollut masentunut). Suuri vaikutus tosin on varmasti silläkin väsymykseeni ettei kissa anna minun nukkua, se yhtään liioittelematta molisee jälleen läpi yön aamuun asti. Sitten kun minä herään niin se yleensä käy nukkumaan. Jospa tästä piristyisin jos kissan saa rauhoittumaan. Nytkin se on nukkumassa. Tänään päivälläkin se molisi, jolloin otin sen kolmesti pitkäksi aikaa syliini niin se rauhoittui vasta sen kolmannen kerran jälkeen. Lisäksi se molistessaan kaapii paikkoja samalla, esim. eteisen peiliä, uunin luukkua ja repii sohvaa jne.
Eipä tuota mieltä piristä sekään että perheenjäsen on fyysisesti vakavasti sairas...
Olen myös alkanut miettimään että onko minulle puhjennut diabetes kun se kuulemma voi aiheuttaa väsymystä ja vyötäröni leveys on kuin norsulla mikä voisi edesauttaa diabeteksen syntyä. Välistä tulee myös heikotusta ja tärinää, usein silloin jos olen syönyt paljon (eli liikaa) makeita herkkuja sekä silloin kun en ole syönyt kunnolla.
Kuitenkin, nämä väsymys kaudet on minulla yleensä ohimeneviä. Ahdistaa vaan kun täällä alkaa olla jo aika sotkuista eikä millään huvittaisi tehdä asialle jotain.
Lauantaina käytävä apteekissakin eikä sekään näillä näkymin huvittaisi mutta tulee varmaan siinä samalla käytyä siskon luona :). Sunnuntaina sitten menen kotikotiin isänpäiväkahville :).
Jospa sitä tekisi jotain iltapalaa ja keittäisin kahvia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...