Sain viimein säärystimet valmiiksi ja nyt olen jatkamassa kaulaliinaa jota teen kahdella eri värillä eli mustalla ja valkoisella.
Samalla katselen ihan kökköä Nelosella menevää leffaa ihan vaan sen takia kun Norman Reedus näyttelee siinä nuorempana :).
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Jälleen syömässä ulkona
Käytiin eilen matkuksessa syömässä kun saatiin kyyti. Söin broilerifileetä ranskalaisilla sekä hyvällä kastikkeella. Nyt saa ranskalaiset kyllä riittää vähäksi aikaa sillä olen ulkona käydessä syönyt niitä niin paljon. Normaalisti olen syönyt niitä vain noin puolen vuoden välein.
Osa ryhmäläisistä on reissussa. Minä sain tietää tuosta reissusta vähän liian myöhään. Olisi siellä ollut peruutus paikkakin nyt lähipäivinä mutta ei ollut varaa ja kissoillekin olisi pitänyt järjestää hoito kotoa. No ehkäpä sitten seuraavalla kerralla :).
En mennyt tänään salille kun ajattelin että liekö siellä edes ketään muuta. Sen sijaan nukuin suht pitkään ja otin päiväunetkin kissan kanssa, kissa vieressä.
Olen tänään taas neulonut ja kirjoitellut. Pari päivää menee nytten omissa oloissa puuhastellen omiani ja se on ihan kiva juttu :).

Neulomuksiani
Olen neulonut niitä kesken eräisiä neulomuksia. Kuvissa niistä kaksi.
Kunhan muitakin keskeneräisiä neulon niin teen parin tuolle kädenlämmittimelle. Tuo toinen on raidallinen alusta siskon kissojen kärryihin. Siinä tuli välillä pieniä virheitä ja ripsiväriäkin siihen sotkeentui mutta muuten on ihan ok.

Pakottaa
Tuli tänään tai siis eilisen puolella käytyä herkuttelemassa patongilla. Kiva oli taas käydä kun oltiin ainoat paikan päällä.
Hieman olin säikkynä ja varsinkin yhtä rekkaa säikähdin että tuleeko päälle kun hetken näytti siltä. Kiva ilta kuitenkin jälleen taas oli.
Sormenpäitä pakottaa helvetisti ja siksi on hankalaa tehdä mitään. Olen siltikin neulonut ja kirjoittanut. Sormenpäät ovat siis haavoilla atooppisen ihottuman takia. Taitaa olla tuo jo kroonista minulla.
Enpä sitten voi shoppailla mitään ylimääräistä kun tekee niin tiukkaa. Ei ole vieläkään varaa edes niihin helpostikuoriinkaan.
Muuten kyllä on ollut aika hyvä mieli :).

Pitkästä aikaa
Tosiaan pitkästä aikaa tänne kirjoittelen. On ollut niin paljon muuta menoa ja tekemistä että olen laiminlyönyt tätä blogiakin, kuten myös kotini siisteyttäkin. Tänään pikaisesti imuroin ja huomenna tarkoitus jättää sali väliin ja siivota paremmin.
Perjantaina tuli juopoteltua ja nyt meni sängyn pohjalla "vain" kaksi päivää eikä kolmea niin kuin yleensä :). Muutenkaan ei ole ollut yhtä "krapulainen" olo kuin yleensä juomisen jälkeen :).
Kaveri pyysi eräälle keikalle joka on syyskuussa ja jonne on tarkoitus mennä jos vaan raha riittää.
Ulkona on tullut käytyä syömässä epäterveellisen paljon.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...