Minulla lojui nurkassa muovikasseissa lankoja ja keskeneräisiä käsitöitä niin ostin niille kangaskorin. Entinen isompi ja tähtikuvioinen meni huonoksi aikoinaan vesivahingon takia. Tuossa on vain minimaalinen määrä lankojani. Paljon on lankoja myöskin muovilaatikoissa ja paperipussissa. Tässäpä kuva uudesta kangaskorista johon kuuluu tuo kangas jonka saa sen omilla naruilla suppuun. Ei tuo nyt hirmu siisti ole mutta tarpeeksi siisti kun vertaa tuohon aiempaan.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Pitkä ja rento viikonloppu 😊 (ainakin toivottavasti)
Olen ollut nyt niin paljon sosiaalisissa tilanteissa (siis oman mittakaavani mukaan) että aloitan viikonlopun viettoni jo tänään. Aion ottaa rennosti ja tehdä vain kaikkea kivaa taikka olla tekemättä (korkeintaan siivoilen ja pesen pyykkiä, siis kivojen juttujen lisäksi.) Yleensä väsyn sosiaalisiin tilanteisiin jo päivässä tai parissa joten tarvitsen aikaa palautumiseen. Olen nyt ollut menossa ainakin perjantaina, lauantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina, eli siis tänäänkin. Nyt on ihana olla taas kotona! 😊
Fb ahdistusta, ostoksia ja herkkuja
Sain tietää että kuviani on käytetty facebookissa. Eräs henkilö joka sen huomasi oli tehnyt ilmoituksen asiasta facebookille muttei fb ollut nähnyt siinä mitään väärää 💩 Ties kuka kuviani käyttää ja tekee nimissäni ties mitä..... muutenkin välillä mietin että mitä iloa on olla koko fb:ssa mutta toisaalta se on hyvä sosiaalisten suhteitteni takia.... aikoinaan olin fb:ssa vuodesta 2007 vuoteen 2017 jolloin poistin fb profiilini (sen verran kuin se on mahdollista) ja uuden ja nykyisen profiilini loin sinne kolme kuukautta myöhemmin.
Olen jälleen alkanut tekemään kotiruokia kaupan valmisruokien sijasta. Tosin tänään söin kokeeksi kaupan feta-kasvislasagnea joka oli mielestäni parempaa kuin kaupan lihalasagnet. Olen syönyt lähi aikoina mm. kasvis-sipuli-juusto munakasta, nuudeli-kanasuikale-vihannes-sipuli sörsseliä jne.
Olen tänään polkenut kuntopyörällä kahteen eri otteeseen. Söin eilen ja loput tänään sipsiä ja koskenlaskija dippiä. Mikä lie suolaisen himo kun joku aika sitten tilasin Woltin kautta namikaupasta (olikohan se nyt candy town tms) 500 grammaa salmiakkia. Meni tosin monta päivää niitä syödessä. Vielä on siitä jäljellä yksi salmiakkijauhopussi.
Ostin pussilakanasetin jota jo aiemmin olin Tokmannilla katsellut. Maksoi muistaakseni noin 26 euroa. Olisi tarpeen saada myös muotoonommeltuja aluslakanoita kun niitä minulla on vain 2 kpl joista toinen on ihan reikäinen. Lidlissä on ollut toisinaan niitä halvalla mutta usein tuolloin ei ole ollut varaa niitä ostella.
Olen jälleen alkanut tekemään kotiruokia kaupan valmisruokien sijasta. Tosin tänään söin kokeeksi kaupan feta-kasvislasagnea joka oli mielestäni parempaa kuin kaupan lihalasagnet. Olen syönyt lähi aikoina mm. kasvis-sipuli-juusto munakasta, nuudeli-kanasuikale-vihannes-sipuli sörsseliä jne.
Tänään aloin juomaan vihreää minttuteetä. Luin vihreän teen auttavan säännöllisesti juotuna aineenvaihduntaan mutta katsotaan nyt ajan myötä pitääkö se paikkansa....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Sapuskaa ja vaatekaapin siivousta
Olen jälleen alkanut tekemään enemmän itse ruokaa kun valmista on usein tullut syötyä kun niitä on niin helppoa aina ostaa ja lämmittää. Yht...
-
Tänään kävi vuokranantaja ottamassa mitat uunista kun saan ensi viikolla uuden uunin kun tuossa nykyisessä on häikkää ja se on turvallisuusr...
-
Pidin lauantaina viimeinkin synttärit/tuparit vaikka synttäreistäni on jo hieman päälle 3 kuukautta aikaa ja tässä kämpässäkin olen asunut j...
-
Minulla on kamalasti kaikkia keskeneräisiä tekemisiä joita kylläkin teen lähes päivittäin, mutta välistä kaipaan kuitenkin vaihtelua. Vaihte...
-
On nyt vähän väsy kun söin tuossa, vaikken paljoa syönytkään. Tilasin eräästä lähikaupasta ruokia kun en jaksanutkaan tänään mennä kaupassa...
-
Tässä slameja jotka ovat palautuneet minulle lähi aikoina 😊 Kaksi ekaa ovat omatekeleitäni ja kolmas on erään swapparin tekemä joka on sen ...
-
Olen ollut nyt niin paljon sosiaalisissa tilanteissa (siis oman mittakaavani mukaan) että aloitan viikonlopun viettoni jo tänään. Aion ottaa...
-
Alkava viikko on tekemistä täynnä. On putsattava vessa, lajiteltava jälleen hieman mainoksia tmv keräykseen, imuroitava, tiskattava, luututt...