Voi olla ettei minun tule vähään aikaan taas postattua tänne. Lähden keskiviikkona kotikotiin ja sieltä sitten perjantaina lähdetään vanhempieni kanssa vuokra mökkeilemään viikoksi. Mökki siis on vuokrattu sillä meillä ei ole omaakaan mökkiä ja venekin myytiin joitain vuosia sitten... Odotan innolla tuota reissua, kun pääsee luonnon keskelle ja varsinkin kun saa vaihtelua. Kissat jätän hoitoon.
Tänään aloin jo hieman pakkailemaan ja huomenna pakkaan loputkin sekä siivoan täällä niin on mukavampi tulla takaisin siistiin kämppään. Tosin mökiltä palatessa menen joksikin aikaa kotikotiin sillä äidillä ja minulla on yhteistä menoa.
Kohta voisi jo käydä nukkumaan että huomenna sitten jaksaa touhuta. Mutta iloista juhannusta! (Tuskinpa tänne sitä ennen vielä kirjoitan).
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Niin sanottua pullistelua
Tänään oli jälleen viikkosiivous ja siinä samassa moppasin pitkästä aikaa lattiat (en moppaa joka viikko) ja tuli miellyttävän puhdas lattia. Tiskiä on kertynyt isot kasat mutta piti pitää viemäriainetta viemärissä muutaman tunnin ajan että alkaa vetämään. Tänään en enää tiskata jaksa joten luultavammin sitten lauantaina (kun huomenna on menoa). Pullistelin siis imurin ja mopin kanssa ja yritin järjestellä paikkoja vaikka se yritykseksi jääkin kun pienessä tilassa on liikaa tavaraa. Lisäksi pullistelin äsken vatsajumppaa. En täysin kaikkea jaksanut siitä kuitenkaan tehdä mutta parhaani yritin.
Eilen oli hyvä syy kävellä raput ylös (viidenteen kerrokseen) kun valo hississä välkytti niin pahasti että hissiin astuessa jo tuntui että siitä voisi iskeä jokin fyysinen kohtaus (esim. migreeni tmv) jos siinä välkkyvaloissa olen. Pitäisikin ruveta käyttämään rappusia hissin sijaan, ainakin jos ei ole hirveästi kauppa tavaroita mukana.
Tämän päivän pullistelut saa riittää joten siirryn tekemään jotakin rennompaa.

Kivoja löytöjä ja hyvää mieltä
Tulin vajaat tunti sitten kirpparilta. Mukaan tarttui kivoja juttuja: pari mekkoa, liehuhelmainen paita, hame, rannerengas ja kaulakoru. Lisäksi ostin Suuri käsityö lehtikansion jossa oli noita lehtiä vuodelta 1982. Kaava-arkitkin ovat siinä mukana (yleensäkin kaava-arkit on aika arvokkaita). Sain tuon kansion vain kahdella eurolla. Yleensäkin meni tuonne kirpparille tänään yhteensä 23 euroa. Kuvia en edelleenkään voi tänne laittaa kun menin sötvimään jotain tämän koneen kanssa (ei ole minulle uutta).
Nyt on kone pyörimässä, pesen samalla noita ostamiani vaatteita. Slameilin hieman kotiin tullessa ja kohta on tarkoitus jatkaa. Ruuankin tein ja söin: kanafileetä hunajamarinadissa kera nuudelien ja wokvihannesten. Vakio herkkua siis.
Eilen sain muutaman swappikuoren täytettyä mutta jotkut swapparit on joutuneet odottamaan minulta postia vajaat puoli vuotta kun en ole saanut itse sellaista postia paljoa mitä heille voisi lähettää.
Ruoka painaa vatsassa, otan varmaan kohta päiväunet. Sitä ennen keitän kyllä kahvia. On ihan hyvä mieli, varsinkin kun olen alkanut piristymään kun väsytti taas kamalasti muutaman päivän ajan (enkä siis ollut ottanut tippaakaan alkoholia). Meni 3-4 päivää enimmäkseen sängynpohjalla.
Huomenna viimeinkin aion siivota, aikaisemmin en nyt ole jaksanut tuon väsymyksen takia.
Nytpä menen laittamaan pyykit kuivumaan ja pistän seuraavan kasan pyykkiä pyörimään.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Sapuskaa ja vaatekaapin siivousta
Olen jälleen alkanut tekemään enemmän itse ruokaa kun valmista on usein tullut syötyä kun niitä on niin helppoa aina ostaa ja lämmittää. Yht...
-
Tänään kävi vuokranantaja ottamassa mitat uunista kun saan ensi viikolla uuden uunin kun tuossa nykyisessä on häikkää ja se on turvallisuusr...
-
Pidin lauantaina viimeinkin synttärit/tuparit vaikka synttäreistäni on jo hieman päälle 3 kuukautta aikaa ja tässä kämpässäkin olen asunut j...
-
Minulla on kamalasti kaikkia keskeneräisiä tekemisiä joita kylläkin teen lähes päivittäin, mutta välistä kaipaan kuitenkin vaihtelua. Vaihte...
-
On nyt vähän väsy kun söin tuossa, vaikken paljoa syönytkään. Tilasin eräästä lähikaupasta ruokia kun en jaksanutkaan tänään mennä kaupassa...
-
Tässä slameja jotka ovat palautuneet minulle lähi aikoina 😊 Kaksi ekaa ovat omatekeleitäni ja kolmas on erään swapparin tekemä joka on sen ...
-
Olen ollut nyt niin paljon sosiaalisissa tilanteissa (siis oman mittakaavani mukaan) että aloitan viikonlopun viettoni jo tänään. Aion ottaa...
-
Alkava viikko on tekemistä täynnä. On putsattava vessa, lajiteltava jälleen hieman mainoksia tmv keräykseen, imuroitava, tiskattava, luututt...