Syömään pakottamisesta

Olen juomassa kolmatta pikku olutta ja taitaa ehkä jäädä tämän illan viimeiseksi, kun jotenkin vaan on veto poissa ja väsyttää vain vaikka otinkin päikkäritkin tänään.

Ostin karkkia (pitkästä aikaa salmiakkia 😋), daimia ja sipsiä. Sipsipussissa lukee että maistuvat voissa paistetulta kantarelleilta, mutten kyllä noissa mitään sienen makua huomaa. Maistuvat ihan tavan sipseiltä jotka nekin kyllä ovat ihan hyviä. 

Ostin alennuksesta myös jotain nuudeli juttua jonka söin tänään kotiin tultuani. Oli sekin ihan hyvää mutten välttämättä olisi maksanut tuosta alkuperäistä hintaa.

Eräänä päivänä kokeilin myös kuvassa olevaa wrappia, joka oli hieman pettymys ja sama juttu kävi maistaessani lohiperunasalaattia. Mietinkin tässä että onko minusta tulossa jotenkin nirsompi ruoan(kin) suhteen. Yleensä olen ollut todella monipuolinen syöjä lapsuudesta lähtien. Kasviksistakin olen aina tykännyt.

Sisäelimet tosin ällöttää ja veriletut jne. (Vaikka lapsena söinkin maksalaatikkoa ja verilettuja). Esikoulussa pakotettiin syömään maksapullia niinpä en maksasta ole koskaan tykännyt muuten kuin joskus tuossa maksalaatikko muodossa. Muut olivat päässeet jo menemään juttuihinsa kun eräs ohjaaja vahti minua ollessani itsekseni ruokailutilassa. Sanoi että maista edes niin pääset lähtemään. No minä maistoin niin se nainen sanoi uudestaan että maista. Sanoin hänelle jo maistaneeni niin hän sanoi että maista uudelleen kun hän ei sitä nähnyt. Nainen lähti käymään jossakin toimistossa tai vastaavassa jolloinka otin tarjottimen ja kippasin ruoat roskiin ja menin muitten lasten luokse. En saanut jäätelöäkään jälkiruoaksi niin kuin muut saivat. Tällä tavalla kyllä hyvin helposti saadaan lapsi inhoamaan joitakin ruokia. Äiti oli vielä sanonut siellä ettei saa pakottaa syömään.

Joskus ollessani päiväkodissa työharjoittelussa erään kolme vuotiaan tytön äiti toi lapsensa sinne ja tyttö itki kamalasti ettei äitinsä lähtisi. Äitinsä sanoi paikan johtajalle että ei saa pakottaa tyttöä syömäön ja että tyttö söi jo kotonat. Tytön äidin lähdettyä alkoi johtaja nainen pakottaa itkevää lasta syömään, samalla haukkuen tytön sekä muitten lasten kuullen nykyajan vanhempia ja mm tämän tytön äitiä.

Samassa paikassa kun lapset olivat päikkäreillä ja ohjaajat kahvittelemassa, kerroin johtajalle paniikkihäiriöstäni jolloin se nainen kysyi että onko se jokin hämähäkkikammo... Muutenkin vitutti siellä olla sen naisen takia jolloin jossain vaiheessa häippäsin kesken päivää enkä mennyt takaisin. Arvionnissani (jossa en itse ollut mukana) antoi minulle kaikesta aliarvoiset pisteet ja selostukset. Siitäkin että olisin jatkuvasti tullut myöhässä paikan päälle vaikka myöhästyin vain pari kertaa ja silloinkin vain muutaman minuutin. Siellä päiväkodissa oli myös eräs henkilö joka nuoli kaikessa johtajan persettä. Se kolme vuotias pikkutyttökin on nykyään reilusti päälle kahdenkymmenen ikäinen.

Tämä päivä on jotenkin käynyt todella voimille ja väsyttää taas koko ajan 😴

Ei meillä ole varaa

Rahaan liittyvät asiat ovat aina ajankohtaisia. Mietin siis myös menneisyytemme rahapulaa.

Ollessani lapsi ja nuori, yleinen lause oli että ei meillä ole varaa. Samasta syystä ei koskaan matkusteltu missään, ei käyty hotelleissa eikä ravintoloissa syömässä, koska ei ollut varaa. Ravintolaankin pääsin ekan kerran syömään ollessani jo ysi luokalla ja sekin oli luokan kanssa koulun laskuun. Monet jutut jäi saamatta ja olin jo tuolloin innostunut askartelutarvikkeista joihinka ei ollut varaa, lukuun ottamatta paperi, kynät, sakset ja korttipohjat... Mutta mihinkään ns hienompaan ei ollut varaa.

Olin seiska luokalla kun perheemme sai ensimmäisen puhelimen ja se oli kännykkä. Ala-asteen aikoina saatiin eka telkkari. Noita ennen käytiin mummon luona alakerrassa käyttämässä puhelinta ja katsomassa tv:tä. Oman kännykän ostin 17 vuotiaana jonka maksoin itse ja puhelinlaskunikin olen aina itse maksanut. Olen itse maksanut myös osissa telkkarin, pesukoneen, aikaisemman tietokoneen jne. Jo lapsena totuin siihen että jos tahdon jotain niin on hyvä säästää siihen rahaa ja niin teinkin, välistä pitkänkin aikaa säästin saadakseni haluamani. Toki vanhemmat antoivat välistä rahaa ja olisivat antaneet enemmänkin jos se vaan olisi ollut mahdollista. Muistan nuoruudesta ajan jolloinka puolen vuoden aikana en saanut eikä minulla ollut yhtään rahaa ja sitten kun sain mummolta 50 markkaa niin tunsin itseni rahallisesti rikkaaksi.

Ala-asteen alkuaikoina saatiin myös huoneet jotka olivat vähäsen isommat kuin alkovit yleensä ovat, eli oli tosi pieni ja ahdas huone. Oli se silti parempi kuin se että tuota ennen koko perheemme eli 5+1 henkeä eli kissa mukaanlukien nukuttiin kaikki samassa huoneessa.

Olisin tahtonut lapsena esim. Särkänniemeen, lintsille, Puuhamaahan jne muttei ollut rahaa, vasta kun itse  olin säästänyt rahat siihen että pääsin käymään kaverin kanssa bussikyydillä Särkänniemeen, ollessani kuudennella luokalla.

Joskus katsoin kotona vielä asuessani jääkaappiin ja siellä oli pelkkä ketsuppipullo. Kysyin äidiltä että mitä on ruokana, hän vastasi ettei tiedä kun ei ole rahaa. Jostain hän silti sen ruoan "taikoi".

En siltikään pitänyt perhettäni koskaan rahallisesti köyhänä enkä kyllä muutenkaan ja opin hyvin pitämään huolta raha-asioista, eli esim. aina laskujen ja rahojen tultua maksan ne heti alta pois, muuten ne jäävät ahdistamaan minua.

Välillä vaan pää sanoo vanhan tutun lauseen: ei ole varaa. Eikä kyllä aina olekaan kun saan eläkettä. Äiti on koettanut rahallisesti avittaa nykyään silloinkin kun siihen itse kykenee sillä hänelläkin on pienet tulot tällä hetkellä.

Vaikkei raha onnea toisikaan niin ainakin se suuresti helpottaisi monessakin asiassa. Ja jos on jo ennestään onnellinen niin kyllä rahakin siinä tapauksessa voisi tehdä vieläkin onnellisemmaksi 😊

Opin ettei kaikkea saa eikä kaikkea tarvitsekaan saada vaikka kituuttaminen usein onkin ihan perseestä. Opin myös käyttämään rahaa ja huolehtimaan raha-asioistani. Tehkääpä poliitikot sama perässä minkä minä tein lapsuudessa ja nuoruudessani (ja kituutan välillä pienien tulojen takia vieläkin)! 😆 Tiedän kyllä että on vieläkin pienempi tuloisiakin kuin mitä minä olen ja se on todella syvältä!

Olin kymmenen vuotta ensin kuntoutustuella ja sen jälkeen olen ollut viime maaliskuusta asti kymmenen vuotta eläkkeellä.

Ihmettelin kun kerran bussikorttia ladatessa minulle sanottiin ettei alennus koske nuorempia eläkeläisiä vaan vanhempia. Mietin että sekin on aika eri arvoista. Ja olisin kyllä pystynyt todistamaan olevani eläkkeellä. Se bussikortti käy kukkarolleni aina kalliiksi ja tarvitsen sitä senkin vuoksi etten syrjäydy kokonaan. Kerran vain minulle on myönnetty bussikortti soskusta tms. Sanoivat sen olevan kertaluontoinen. Toimeentulotukea en saa ollenkaan. Monesti olen hakenut. Joskus aikoinaan lukiessani toimeentulotuki päätöstä, siinä luki etteivät myönnä minulle toimeentulotukea kun tuloni ylittivät 23 senttiä. Silloin purskahdin nauramaan kun tilanne oli niin surkuhupaisa.