Olen tehnyt ahkerasti kansioita ja neulonut taas vaihteeksi. Kuvia tahtoisin tänne laittaa mutta jotenkin onnistuin töpeksimään koneella niin ettei kone näytä kameralla olevia kuvia (jotka siis normaalisti olen osannut koneelle siirtää). Juuri kun sain facebookissa arki (kuva) haasteenkin niin juuri samana päivänä se töpeksiminen sitten kävi. No, otan haasteen silti vastaan vaikka siinä menisi sitten vaikka kuinka kauan aikaa että saan kuvat koneelle.
Kissa kävi tänään hermoille kun molisi aamusta lähtien ja lopetti vasta joskus iltapäivällä kolmen neljän aikoihin. Siinä välissä annoin sille ruokaa, silittelin ja pidin sylissä, puhelin sille ja yritin olla huomaamattakin. Eipä sitten mikään noista tepsinyt.
Tänään siistin paikkoja mutta huomenna imuroin ja tiskaan. Tuolla imurilla on ihan kiva imuroida kun se vetää niin hyvin ja siihen saa itse säädettyä imutehon voimakkuuden. Tiskaaminen vaan ei edelleenkään houkuta :(. Pitää pestä hieman pyykkiäkin huomenna.
Swappeja en ole voinut nyt aikoihin lähettää swappareilleni kun ei ole ollut mitä lähettää. Osa on minulle vuorossa mutta heistäkään ei ole kuulunut mitään. Osa taas on joutunut odottamaan minulta postia jo neljä kuukautta kun tyhjästä on paha nyhjästä enkä omatekeleitäkään viitsi pistää kuoreen kuin vain korkeintaan 1-2 kerrallaan. Tosin olen itse heille maininnut että kiva posti on nopeaa lähettämistä parempi.
Voisi tässä vielä kahvit keittää ja puuhailla jotakin.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Ostoksia ja yllärikuoria
Tässäpä tämän päivän ostoksia suomalaisesta kirjakaupasta.
Punaista ja kuviollista paperia. Kirjoitin jo yhden kirjeen tänään tuohon kuviolliselle paperille.
Kyniä ja liimaa. Niitä ei koskaan ole liikaa ja ne tuntuvat jatkuvasti olevan lopussa.
40 sivuisia sekä 20 sivuisia vihkoja sekä eri värisiä kirjekuoria.
Paperikukkia.
Askartelunauhaa sekä kuvionauhaa.
Sitten tein äsken jälleen yllärikuoria. Otin vastaan foorumilla olevan swapin teko haasteen, eli tarkoituksena tehdä jokaiselle omalle swapparille kiertoon ainakin yksi jokin swappi. Minä nyt olen noista kuorista innostunut taas vaihteeksi. Vielä on tekemistä sillä minulla on tällä hetkellä yhteensä 22 swapparia.
Viimeisen kontaktimuovi hieman meni pyllylleen. Toivottavasti tosiaan tuo muovi kestää kun liimauksetkaan ei ole kovin kummoiset.
Perheemme pois nukkunut kissa on välistä mielessä :( tuntuu ikävältä ettei sitä enää näe kun menee kotikotiin ja ettei voi sitä enää silitellä ;(. Sillä sekä kissoillani oli tapana tervehtiä toisiaan kotikotona käydessä niin että ne ringissä kävelivät ja haistelivat toistensa pyllyjä <3.
Nyt telkun ääreen ja kahvin keittoon. Kävin tänään taas kirjastossakin.

Yllärikuoria
Tein äsken pitkästä aikaa yllärikuoria. Muutamalle omalle swapparilleni nämä tein. Osa kuvien skannauksesta meni hieman pyllylleen, mutten jaksa nyt uusiksikaan niitä skannata. Toivottavasti kontaktimuovit kestää kun aina onnistun ostamaan huonoa kontaktimuovia.
Tavallinen kuori, kuten nämä muutkin loput kuoret.
Posti tuli juuri. Tuli vain mainoksia ja laskuja :(. Nytten menen "aamupalalle").
Kirjepaperikuori.
![]() |
| Punainenkin paperi on hämähäkin verkko kuvioista. |
Seuraavaksi sitten muutama kuori jonka olen tehnyt joskus vuonna 2007 muistaakseni. Ainakin nuo kaksi ekaa, viimeinen joskus myöhemmin).
| Tässäkin hämähäkinverkko paperia. |
Posti tuli juuri. Tuli vain mainoksia ja laskuja :(. Nytten menen "aamupalalle").
Myöhemmin (eli äsken noin kello 20.00) innostuin tekemään vielä itselleni labelkuorenkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...