Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Aivojumppaa
Olen jumpannut aivonystyröitäni kuvissa olevilla tehtävävihkosilla. Kryptot ja sanahaut ovat vanhoja tuttuja mutta tavallisia ristikoita olin aiemmin täyttänyt vain kerran niin että olen saanut ristikon valmiiksi. (Eikä tuolloin ollut vielä nettiäkään). Nyt kun niitä aloin täyttelemään niin onnistui helpommin kuin luulin. Pari ristikkoa itse täytin ja pari äidin kanssa. Yksi ristikko tuntui todella vaikealta. Kaikista hankalimpia sanoja olen etsinyt netistä ristikko ratkojien sivuilta. Vaihtoehtoja on usein useita niin sieltä sitten miettii että mikä sana käy mihinkin. Minulla tuli jonkinlainen himo täyttää noita ristikoita. Tuosta sanahaku vihkosta tein myöskin sellaista ristikkoa johon piti asettaa annetut sanat oikein. Nekin olivat minulle uusia mutta menivät hyvin. Sanahaku tehtävät siis kylläkin ovat vanhoja tuttuja. Niissä pitää etsiä laatikoista annetut sanat.
Päiväkirjoja ja salaattia
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia että jos ottaisin kaikista sivuista kuvan niin niitä olisi tosi paljon. Kirjoja oli siellä muistakin aiheista, esim. sukuun liittyen ja matkapäiväkirja jonka myöskin varmaan olisin ostanut jos matkustelisin paljon.
Kehittelin eräs päivä taas salaatin omasta päästäni joka tehtiin ja syötiin äidin kanssa ja kylläpä oli jälleen hyvää.
Salaattiin tuli
Kanahunajamarinadisuikaleita
Grillijuustoa x2
Kurkkua
Paprikaa
Mustia oliiveja
Fetajuustoa
Simpukkapastaa
Salaatinlehteä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...