Minulla on kamalasti keskeneräisiä juttuja joitten tekemisessä tuntuu vierähtävän pieni ikuisuus. Olen nyt jatkanut niiden tekemistä, mm. nimipäivä/synttäri kalenterin, kauneudenhoito- ja kasvilääkintä kansion tekoa, runovihkosen tekoa (äidille), juomaohje kansion tekoa jmv. en nyt edes kunnolla muista mitä kaikkea on kesken. Aikaa minulla kuitenkin on ja teen niitä sen mukaan mikä milloinkin sattuu kiinnostamaan.
Sain sen uuden telkkarin niin eilen aamuna heräsin siihen kun kissa oli kaapimassa sen tv:n kuvaruutua, niin että koko tv notkui. Piti sitten laittaa sellaiset hajustelaput sen telkkarin eteen niin nyt ainakin on antanut sen telkkarin olla rauhassa. Osamaksuilla tuon makselen, eikä olisi kiva jos kissa hajottaisi senkin. Aina kun saan jotain uutta niin kissa kyllä (vain tämä yksi kissa) osoittaa siitä mielensä. Nythän tuo tuossa maukuu, taitaa olla ruokaa vailla kun juuri heräsi.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Ilman telkkaria
Odoteltiin tänään äidin kanssa että tulisi uusi tv:ni joka tilattiin ja ennen sitä vietiin vanha tv:ni autoon iskän kyytiin, mutta kävikin niin ettei tv:tä vielä tullutkaan vaan vain äidin tilaama kuumemittari. Nytpä olen sitten ilman telkkaria mutten tiedä että kuinka kauan aikaa. Vaikka onkin muutakin tekemistä niin päivä on mennyt tavallista hitaammin.
Lisäksi yksi kisuistani on kotikotona hoidossa, ihan vaan vaihtelun ja piristyksen vuoksi kun siellä se aina viihtyy niin hyvin perheen kissan kanssa, koiraa hieman ehkä arastelee. Se on ollut kuulema taas hyvin puhelias siellä :)
Tänään sain slameja uudelta swappariltani ja olen niitäkin jonkin verran jo täytellyt. Kirjevihkojakin pitäisi saada eteen päin.
Kahvihammasta kolottaa muttei ole maitoa kun join maitoa närästykseen kun närästyslääkkeetkin on loppu. Olen sitten teetä ryystänyt.

Omia juttuja
Nytpä on taas ollut aikaa enemmänkin omille puuhilleni. Lauantaina olin siskon ja hänen poikaystävän kanssa ryypiskelemässä ja käytiinpä vielä hesessäkin syömässä. Siistä on aikaa kun sitä ennen olen ranskalaisia ja saatika hampurilaista syönyt, vaikka päälle päin minua katsoessa voisi luulla että söisin sellaisia useinkin. Hyvää kuitenkin oli pitkästä aikaa.
Äidin kansion olen valmiiksi jo saanut ja nyt olen tekemässä runot/aforismit/sananlaskut "vihkosta" ihan vaan joko piristykseksi taikka lahjaksi. Neulominen ei taas vaihteeksi ole nyt innostanut, sekin on niin kausittaista kun innostus iskee.
Huomenna asioitten hoitamisen jälkeen käydään varmaan Anttilassa katselemassa sellaista lastaa jolla on hyvä vedellä roskia lattialta, niin ettei joka kerta tarvitse ottaa imuria esille. Saa nyt sitten nähdä että onko siihen varaa. Paljon nimittäin meni rahaa tilatessani kirjoituskoneeseen nauhoja.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Sapuskaa ja vaatekaapin siivousta
Olen jälleen alkanut tekemään enemmän itse ruokaa kun valmista on usein tullut syötyä kun niitä on niin helppoa aina ostaa ja lämmittää. Yht...
-
Tänään kävi vuokranantaja ottamassa mitat uunista kun saan ensi viikolla uuden uunin kun tuossa nykyisessä on häikkää ja se on turvallisuusr...
-
Pidin lauantaina viimeinkin synttärit/tuparit vaikka synttäreistäni on jo hieman päälle 3 kuukautta aikaa ja tässä kämpässäkin olen asunut j...
-
Minulla on kamalasti kaikkia keskeneräisiä tekemisiä joita kylläkin teen lähes päivittäin, mutta välistä kaipaan kuitenkin vaihtelua. Vaihte...
-
On nyt vähän väsy kun söin tuossa, vaikken paljoa syönytkään. Tilasin eräästä lähikaupasta ruokia kun en jaksanutkaan tänään mennä kaupassa...
-
Tässä slameja jotka ovat palautuneet minulle lähi aikoina 😊 Kaksi ekaa ovat omatekeleitäni ja kolmas on erään swapparin tekemä joka on sen ...
-
Olen ollut nyt niin paljon sosiaalisissa tilanteissa (siis oman mittakaavani mukaan) että aloitan viikonlopun viettoni jo tänään. Aion ottaa...
-
Alkava viikko on tekemistä täynnä. On putsattava vessa, lajiteltava jälleen hieman mainoksia tmv keräykseen, imuroitava, tiskattava, luututt...