Pari kaveria kävi täällä tänään yllätysvisiitillä. Toivat kutsukortin naamiaisiin (jotka siis lokakuussa). Lisäksi äsken kävin facebookissa niin yksi kaveri oli kutsunut minut synttäreilleen syyskuussa. Lisäksi itse olen syntynyt lokakuun loppupuolella mutta luultavammin pidän synttärini vasta marraskuussa. Eli juhlia olisi siis tiedossa syyskuussa, lokakuussa ja marraskuussa.
Tiedän jo suurin piirtein kuinka pukeudun tuonne lokakuun juhliin. Aion asuni lisäksi (joka minulla siis jo on ja jota kokeilin tänään) tilata vielä netistä asusteita niin sitten on puku valmiina. Pyörin noilla nettisivuilla useamman tunnin, unohdin syödäkin siinä välissä ja poistuessani tuolta sivustolta olikin jo nälkä.
Siellä oli paljon kivoja naamiaisasuja aikuisille mutta suurimmatkin koot (mittojen mukaan) ovat minulle aivan liian pieniä :(. Jos olisin hoikempi niin olisin tilannut jonkin burleski mekon (valikoimassa oli niitä useita). Mutta koska ovat pieniä niin kehittelin sitten itse päästäni asun ja siihen tarvittavat asusteet. En vaan sitten löydä sanaa sille mikä silloin olen mutta jonkin sortin hienohelma tmv. voisi kuvata sitä. En nyt sanoisi ihan että diivakaan mutta jotain sinne päin.
Kyllä minua taas hieman hävetti tämä kämpän sotkuisuus kun ne kaverit kävivät. Lisäksi oli mekko päällä johon hetki sitä ennen olin tiputtanut ruokaa päälleni (mutta oli onneksi sentään musta mekko).
Iltakahvit tuossa juuri join ja kohta voisikin vielä touhuilla omiani.
Kissa taas molisi läpi viime yön. Siihen ei ainakaan päde se juttu että olisi vain reagoimatta sillä jos siihen ei mitenkään reagoi niin se jaksaa kyllä mölistä ja häiriköidä tuntitolkulla, käyden sitten nukkumaan kun saa minut kokonaan hereille.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sapuskaa ja vaatekaapin siivousta
Olen jälleen alkanut tekemään enemmän itse ruokaa kun valmista on usein tullut syötyä kun niitä on niin helppoa aina ostaa ja lämmittää. Yht...
-
Tänään kävi vuokranantaja ottamassa mitat uunista kun saan ensi viikolla uuden uunin kun tuossa nykyisessä on häikkää ja se on turvallisuusr...
-
Pidin lauantaina viimeinkin synttärit/tuparit vaikka synttäreistäni on jo hieman päälle 3 kuukautta aikaa ja tässä kämpässäkin olen asunut j...
-
Minulla on kamalasti kaikkia keskeneräisiä tekemisiä joita kylläkin teen lähes päivittäin, mutta välistä kaipaan kuitenkin vaihtelua. Vaihte...
-
On nyt vähän väsy kun söin tuossa, vaikken paljoa syönytkään. Tilasin eräästä lähikaupasta ruokia kun en jaksanutkaan tänään mennä kaupassa...
-
Tässä slameja jotka ovat palautuneet minulle lähi aikoina 😊 Kaksi ekaa ovat omatekeleitäni ja kolmas on erään swapparin tekemä joka on sen ...
-
Toissailtana yöhön asti oli niin kova migreeni ettei ole pitkään aikaan ollut niin pahaa pääkipua. Meni se ilta sitten sängyssä löhötessä pi...
-
Olen ollut nyt niin paljon sosiaalisissa tilanteissa (siis oman mittakaavani mukaan) että aloitan viikonlopun viettoni jo tänään. Aion ottaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti