Tänään kävi vuokranantaja ottamassa mitat uunista kun saan ensi viikolla uuden uunin kun tuossa nykyisessä on häikkää ja se on turvallisuusriskikin. Siskokin kävi täällä tänään ja ehdotti huonekalujen paikan vaihdosta. Nyt sitten siis on kämppä kodikkaamman näköinen kuin ennen vaikka sohvan paikka hieman totuttelua kaipasikin, mutta tulin siihen tulokseen että sehän on aivan hyvä noin kun neuloin siinä ja katselin telkkaria. Nyt on osa tavaroistakin paremmin saatavilla ettei ole esteitä tiellä. Jotenkin piristi tuo uusi kodin ilme niin että tekee mieli tehdä enemmänkin jotain omia juttujani.
Kissa parka pärski koko ajan kun huonekaluja siirrellessä oli niin pölyistä nurkissa tmv. Onneksi se pärskiminen kuitenkin loppui, ainakin joksikin aikaa. Huoltoukkokin kävi öljyämässä ikkunan kun se ei mennyt muuten kunnolla kiinni ja tänne meinasi aina paleltua kun ikkunasta hojotti rakosesta kylmää.
Kohta voisi jatkaa neulomista. Sain valmiiksi yhden kaulaliinan jonka annan äidille sillä ehdolla että päättelee siitä roikkuvat langat itse, kun minusta tuo neulomisen ikävä puoli on tuossa riippuvien lankojen päättelyssä. Nyt olen tekemässä toista keskeneräistä kaulaliinaa jämälangoista, siitä tulee aika pirteän näköinen kun olen käyttänyt siinä pirteän sävyisiä lankojen jämiä, mutten summamutikassa vaan siinä on tietty väri järjestyksensä vaikka onkin jämälangoista. En sitten tiedä minne/kelle sen annan. Teen senkin helmiäisneuleella.
Huonekalujen siirtelyn jälkeen tämä netti vaan on ollut vielä tavallistakin hitaampi ja tökkii välistä pahastikin vaikka muutenkin tämä on jo aivan helvetin hidas kone avatessa sekä jonkin aikaa käytössäkin ollessaan aluksi.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sapuskaa ja vaatekaapin siivousta
Olen jälleen alkanut tekemään enemmän itse ruokaa kun valmista on usein tullut syötyä kun niitä on niin helppoa aina ostaa ja lämmittää. Yht...
-
Tänään kävi vuokranantaja ottamassa mitat uunista kun saan ensi viikolla uuden uunin kun tuossa nykyisessä on häikkää ja se on turvallisuusr...
-
Pidin lauantaina viimeinkin synttärit/tuparit vaikka synttäreistäni on jo hieman päälle 3 kuukautta aikaa ja tässä kämpässäkin olen asunut j...
-
Minulla on kamalasti kaikkia keskeneräisiä tekemisiä joita kylläkin teen lähes päivittäin, mutta välistä kaipaan kuitenkin vaihtelua. Vaihte...
-
On nyt vähän väsy kun söin tuossa, vaikken paljoa syönytkään. Tilasin eräästä lähikaupasta ruokia kun en jaksanutkaan tänään mennä kaupassa...
-
Tässä slameja jotka ovat palautuneet minulle lähi aikoina 😊 Kaksi ekaa ovat omatekeleitäni ja kolmas on erään swapparin tekemä joka on sen ...
-
Olen ollut nyt niin paljon sosiaalisissa tilanteissa (siis oman mittakaavani mukaan) että aloitan viikonlopun viettoni jo tänään. Aion ottaa...
-
Alkava viikko on tekemistä täynnä. On putsattava vessa, lajiteltava jälleen hieman mainoksia tmv keräykseen, imuroitava, tiskattava, luututt...
Kivaa tuo sisustaminen ja neulominen myös!
VastaaPoista