Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi
Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia kun viimeksi olen niitä saanut yli puoli vuotta sitten (ja sitäkin ennen noin puoli vuotta sitten). Kuumennettiin jo tänään tuo uuni ohjeen mukaan mutta kunhan saan sitä vielä hieman putsailtua niin luvassa on ranskalaisia kera sinapin ja ketsupin :p. (Kunhan eka ne ostan).
Olen lyhyen ajan sisällä tehnyt paljon sellaisia asioita joita olen paljon jännittänyt, joten tuntuupi siltä että voisin palkita itseni vaikkapa perjantaina muutamalla siiderillä (plus synttäreiltä jääneellä vodkalla). Olen sen mielestäni ansainnut :). Huomenna vielä käytävä apteekissa (mitä myös hieman yleensä jännitän) ja sitten siskon luo. Sisko oli tänäänkin täällä henkisenä tukenani niin en jännittänyt niin paljoa mitä olisin muuten voinut :).
Tänään voi onneksi loppu illan ottaa rennosti. Tämä ilta menee varmaan neuloessa ja telkkaria katsoessa.
Huomenna siirrän kyllä apteekkiin lähtiessä tuon telkkarin varuilta lattialle tmv ettei kissa sitä pääse taas tiputtamaan.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti