Kissa aloitti yökonserttinsa juuri ja minä istuin vahingossa äsken toisen kissan päälle ihra takapuolellani kun en huomannut sitä kun alkovissa oli niin hämärää ja se olit tumman peitteen päällä ja tämä kissahan siis on kokonaan musta. Ryntäsi siitä sitten vauhdilla karkuun. Onneksi ei ole enää pentukissa, kun olisi voinut käydä huonommin :( (tosin olen pentukissojen kanssa aina ollut tarkkaavaisempi). Nuorinkin kissoistani on jo seitsemän vuotias <3 eli tämä musta kissa. Kolmannella kisulla on taas välistä ollut nenänsä kanssa vaikeuksia :( mutta muuten se vaikuttaa ihan pirteältä omalta itseltään.
Oli tarkoitus tehdä tänään kasvispiirakka (oli jo kaupassa listakin mukana tarvikkeista) muttei minulla ole vuokaa ja kaupankin foliovuoat olivat aivan liian pieniä :( niinpä se piirakan teko sitten jäi. Oli minulla pakasteesta otettuja kinkkupasteijoita joita söin sekä valkosipulipatonki jota söin mozzarellajuuston kanssa (meni se koko pallero sitä juustoa. Nytkin on vielä hieman ähky olo vaikka viime syönnistä on muutama tunti aikaa. Kohta kyllä otan vettä ja mehua kun janottaa.
Ostin tänään muffinssitarvikkeet eli teen tässä joku päivä itse alusta loppuun saakka sitruunamuffinsseja eräällä helpolla ohjeella jonka löysin netistä. Niistä varmaan tulee aika hyviä kun sitruunakuoren lisäksi siinä on käytetty myös sitruunanmehuakin.
Mukavaa kun on nyt tuo uusi uuni niin siinä tekee mieli tehdä kaikkea, kun vanhassa ei oikein voinut tai en ainakaan uskaltanut sitä enää eräistä syistä johtuen käyttää.
Swappi juttujen ja neulomisen parissa mennyt taas tämäkin päivä. Kohta voisi käydä nukkumaan, jos tuo kissa vaan antaa minun nukkua. Aamu mölinästä on se hyöty että herään aikaisemmin ja saan rauhassa heräillä ja ulkonakin on vielä silloin pimeää, tunnelmaa luomassa :).
Pitää "vahtia" kissoja tuon telkkarin ja sohvan takia, etteivät laita paskaksi niitä. Välistä yölläkin pitää pomppia pystyyn katsomaan jos kissat leikkii/riehuu silloin. Niin ja onhan tuo modeemikin pari kertaa tippunut lattialle kun kissa on nojaillut/löhöillyt sitä vasten.
Kohta nukkumaan mutta ekana sitä vettä!
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sapuskaa ja vaatekaapin siivousta
Olen jälleen alkanut tekemään enemmän itse ruokaa kun valmista on usein tullut syötyä kun niitä on niin helppoa aina ostaa ja lämmittää. Yht...
-
Tänään kävi vuokranantaja ottamassa mitat uunista kun saan ensi viikolla uuden uunin kun tuossa nykyisessä on häikkää ja se on turvallisuusr...
-
Pidin lauantaina viimeinkin synttärit/tuparit vaikka synttäreistäni on jo hieman päälle 3 kuukautta aikaa ja tässä kämpässäkin olen asunut j...
-
Minulla on kamalasti kaikkia keskeneräisiä tekemisiä joita kylläkin teen lähes päivittäin, mutta välistä kaipaan kuitenkin vaihtelua. Vaihte...
-
On nyt vähän väsy kun söin tuossa, vaikken paljoa syönytkään. Tilasin eräästä lähikaupasta ruokia kun en jaksanutkaan tänään mennä kaupassa...
-
Tässä slameja jotka ovat palautuneet minulle lähi aikoina 😊 Kaksi ekaa ovat omatekeleitäni ja kolmas on erään swapparin tekemä joka on sen ...
-
Olen ollut nyt niin paljon sosiaalisissa tilanteissa (siis oman mittakaavani mukaan) että aloitan viikonlopun viettoni jo tänään. Aion ottaa...
-
Alkava viikko on tekemistä täynnä. On putsattava vessa, lajiteltava jälleen hieman mainoksia tmv keräykseen, imuroitava, tiskattava, luututt...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti