Käväisin tänään apteekissa ja siskon luona. Vein sinne viimeiset herkut jotka jäi synttäreiltäni. Syömistä niissä riittikin. Sisko neuvoi kuinka lasketaan silmukkamäärät villatakkiin. Siihen tarvittiin hieman matematiikkaa. En tajunnut hölkäsenpöläystä ennen kuin vasta sitten kun näytti paperille kuinka ne lasketaan (etu sekä takakappaleiden silmukkamäärät, sekä hieman hihojakin). En ole vuosikausiin tarvinnut käyttää matikkaa ja koulussakin se oli inhokkiaineeni. Toisinaan läksyjä tehdessä matikan kirja lensi seinään niin että sivut repeytyi ja yläasteella en hirveästi edes läksyjä tehnytkään. Tajusin kuitenkin sen kuinka tuo villatakki systeemi lasketaan mutta eri asia että muistanko sitä enää sitten kun alan sitä tekemään. No, jospa äiti auttaisi siinä sitten (kuten bolerossakin).
Tänään siskon luota lähtiessä sain myös tilaamani langat haettua postista (tai siis ärrältä). Toissapäivänä tein tilauksen niin tulivat jo tänään :). Tilaus painoi 2,2 kg ja oli aika suuri. Onneksi mummelinkärryissäni oli suuri muovikassi johon se mahtui. Tilaus kokonaisuudessaan postituskulut mukaan luettuna maksoi noin 35 euroa, eli aika halpaa.
Risteykset olivat ulkona hieman liukkaita. Minä niin inhoan liukastella :(.
Kuvissa tilaamani langat. (Punaiset villatakkiin, turkoosit boleroon ja loput pikkukerät asusteisiin).
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti