Synttärit pidin viime perjantaina. Kolme sellaista joiden oli tarkoitus tulla, ilmoittivat etteivät pääse tulemaan/olivat kipeänä. Joka tapauksessa kivaa oli pienelläkin porukalla. Vieraille oli tarjolla litran votkapullo (ja itselleni oma) sekä paljon herkkuja joita on vieläkin.
Äiti kävi täällä äsken herkku kahvilla niin jäi siltikin vielä herkkuja.
Katsoin äsken tarkemmin millaisia kuvia minusta on otettu päivilläni (jotka siis sain facebookin kautta). Ovat tosi noloja kun olen niissä kurottautunut piirtämään (pelattiin piirrä ja arvaa peliä) niin että jalat on harallaan kuin milläkin horatsulla ja on siinä siis verkkosukkahousut päällä :D. Toivottavasti kovin moni ei näkisi niitä kuvia! Muutenkin niissä kuvissa näyttää kuin ei olisi meikkiä ollenkaan naamassani vaikka meikkasinkin ennen vieraiden tuloa.
Lopuksi hieman lahjoja joista kaikki olivat kivoja :).
Iso suihkugeeli ja käsirasvaa.
Muoviset neulontapuikot ja muuta kivaa neulontaan.
Väristyskirja ja koristesydän.
Kiitos paljon kylässä kävijöille <3.
Nyt kun synttärit on pidetty niin saa joulun odotus alkaa vaikka tulee se joulu odottamattakin mutta tykkään kuitenkin joulusta (vaikka se nykyisin tuntuukin ihan arkipäivältä) ja joulun odotus on osa joulua :).
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti