Sain vihdoinkin vietyä kauppareissulla kolme kuorellista swappia postiin. Olivat pitkään hyllyllä lojumassa kun yleensä olen herännyt niin myöhään ettei ne ole ehtineet lähetettäväksi kun lähin postilaatikko tyhjennetään kello 14.00.
Swappailu on nyt jäänyt taas vaihteeksi vähemmälle kun olen enempi ollut innostunut muista tekemisistä. Swappailu innostukseni on hyvin vaihtelevaa aina.
Kissa teki kiusaa koko aamun ja tiputti ison kasan tavaroitani keittiössä lattialle (mm. muistilappulaatikon, kakkuvuoan, tavallisen vuuan ja kissanruokapurkit ja -pussit jne).
Ostin tänään tämän talven ensimmäiset suklaakonvehdit sekä joulukortti lehden, jossa siis on 28 korttia jotka voi irrottaa ja lähettää. Kivoja kortteja tuossa on :). Läskit eikun vaan kasvaa kun syön noita suklaakonvehteja (suklaacrispit on ihan parhaita ja sitten toffeetäytteiset). Enpä kyllä nyt oleḱaan vähään aikaan herkutellut millään makealla.
Rahat on vähissä, mutta pitää nyt yrittää sinnitellä niillä niin pitkään kuin mahdollista. Tuo korttikirja oli heräteostos, joita nyt pitäisi välttää.
Nyt vatsa pullottaa suklaasta ja kahvista. Hetken lepäilen niin alan sitten tehdä kodinhoito kansiota. Kodinhoidosta puheen ollen minun pitäisi täällä imuroida mutta kun laiskottaa.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti