Pitkän aikaa teki mieli lettuja, niin eilen sitten ostin lettujauhetta johon tarvitsi lisätä vain vesi ja antaa sen turvota viisi minuuttia. Ekat letut meni pyllylleen (mutta silti syömäkelpoisia) kunnes viimeiset letut menivät aivan hyvin. Söin niitä äidin tekemän omenahillon ja kermavaahdon kanssa. Kermavaahdonkin ostin sellaisen heti valmiin pursotettavan kermavaahdon. Herkkua oli, tänään söin sitten vielä viimeiset letut ja loput kermavaahdot olen käyttänyt mm kahvissa. Nytpä ei sitten taas vähään aikaan herkutella.
Olen taas vaihtamassa ruokavaliota terveellisemmäksi kun olen taas hieman lipsunut epäterveellisiin ruokiin, mutta huomenna silti syön vielä kalapatongin, kun ostin itselleni sekä äidille sellaiset kun äiti tulee huomenna täällä käymään :).
Hapankaalia, raejuustoa ja ananasta olen taas alkanut suosimaan, sekä aina olen hedelmiä ja vihanneksia aika paljon käyttänyt.
Käytiin tässä eräänä iltana siskon ja hänen poikaystävänsä kanssa Hesessä syömässä, enkä edes muista milloin sitä ennen viimeksi olen käynyt jossain roskaruokapaikassa, siitä saattaa olla jopa vuosia aikaa, kuten siitäkin että olen syönyt hampurilaista (siis ihan kunnon hampurilaista ettei kaupasta ostettua, tosin harvoin kaupastakaan niitä ostan). Kropastani päätellen voisi luulla että käyn jatkuvasti roskaruokaa syömässä, mutta kun siihen on eräskin syy miksi en laihdu kunnolla silloinkaan vaikka yrittäisin :(. Tämä syy on kestänyt jo useamman vuoden.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti