Vaikka viihdynkin nykyisessä kämpässäni hyvin (ja olen täällä asunut joulukuusta 2007 lähtien) niin tein tänään kaupungin asuntohakemuksen. Haen kaksiota. Tämä nykyinen on yksityisen kämppä joten on aina sellaisessa hieman epävarmaa että milloinka joutuu täältä muuttamaan, joten teinpä tuon hakemuksen kaksiosta, jossa kissoillakin olisi enempi tilaa. Kaupungilta siis sen vuoksi kämpän haluan ettei tulisi yllätysmuuttoja. Viimeksi kun piti muuttaa niin se tuli yllätyksenä kaksi-kolme kuukautta ennen muuttoa, enkä saanut heti uutta asuntoa vaikka kuinka yritin sitä saada (kaupungiltakaan ei tullut vastausta) joten jouduin asumaan kolme kuukautta vanhempieni luona (mikä olikin ärsyttävää, vaikka käyminen siellä onkin mukavaa) ja suurin osa tavaroistani piti viedä vuokravarastoon kun eivät ne olisi vanhempieni luokse mahtuneet. Vaikka minulla on luottotiedotkin aina olleet kunnossa niin oli helvetin vaikea saada asuntoa ja lopulta sitten onneksi sain tämän nykyisen kämpän ja vuokranantajani on aivan loistava (ja antaa jopa tupakoidakin sisätiloissa). Asuntojen saamiseen varmaan vaikutti monesti se että on kolme kissaa ja tuolloin olin kuntoutustuella (nykyään eläkkeellä). Nuori kuntoutustukelainen ja eläkeläinen voivat aiheuttaa hieman ennakkoluuloja, kuten myös kolme kissaakin.
Valitsin 8 eri paikkaa joista voisin kämpän ottaa. Parvekkeellinen kämppä olisi hakusessa. Minulla ei ole ikinä ollut omaa kunnollista parveketta, tässä nykyisessäkin on vain ranskalainen parveke ja asun viidennessä kerroksessa. Käyttöä sille ei pahemmin ole ollut kissojenkaan turvallisuuden takia. Kunnollinen parveke siis toiveissani. Toivottavasti naapurit olisi sitten ok, ettei mitään kyylämummoja tai jotain muuta ikävää. Naapureitten saaminen on hieman uhkapeliä että millaiset naapurit sattuu saamaan. Tässä asunnossa olen saanut olla rauhassa ja paljon täällä asuu mummeleita jotka usein hymyilevät kun pihassa nähdään :).
Yllätin itseni eilenkin katsomasta big brotheria :D vaikkei yleensä voisikaan vähempää kiinnostaa.
Äiti kävi täällä tänään. Syötiin kahvin kanssa eilen ostamani kalapatongit, nypittiin kulmakarvojani ja äiti oli apunani täyttämässä tuota asuntohakemusta :) Siskokin pyysi kylään muttei ehditty/jaksettu. Menen sitten ensi viikolla. Huomenna taas tiskattava ja imuroitava. Tiskaaminen on yksi ärsyttävimmistä kotitöistä.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti