Mitä tuohon käsialaani nykyään tulee niin se on välistä aivan hyvää ja välistä en saa siitä edes itsekään selvää. Se että se on edes välistä hyvää vaatii sen että tuolloin kirjoitan todella hitaasti. Muuten tulisi aina paskaa käsialaa niin kuin jossain vaiheessa sitä sellaista aina tulikin. Yleensä käsialaani vaikuttaa myös se millaisia yöni ovat olleet... mutten siitä nyt jaksa enempää jauhaa kun lääkäreille sitä koittanut jauhaa jo kolme vuotta. Tuo käsiala siis huononi huomattavasti samaan aikaan kun yöllä aloin saada eräänlaisia kohtauksia josta ei siis nyt enempää. Sen vielä tuosta mainitsen etten tiedä mikseivät lääkärit suostu tutkimaan tuota käsiala asiaa sillä olen jo monesti näyttänyt heille paperit joissa toisessa on vanhaa todella hyvää käsialaani ja toisessa nykyistä käsialaani josta en aina itsekään selvää saa...
Alkoi jalkoja paleltaa niin laitoin jalkaan siskoni tekemät ja minulle antamansa villasukat 🥰 Niissä on myös pompulat jotka eivät näissä kuvissa näy. Ne olivat sotkussa mutta onneksi sain ne selvitettyä.
Nyt voisin käydä telsun sivulla katsomassa mitä uusintojen uusintoja tänään tulee, levätä ehkä hetki ja kenties jatkaa neulomista (taikka koettaa kirjoittaa).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti