Pienten asioiden suuri merkitys

Minua harmittaa kun paljoa koskaan ei kukaan ole ystävyys- sekä parisuhteissa jne pitäneet puoliani silloinkaan kun olisi ollut tarpeen ja aiheellista (paitsi äiti toisinaan ❤️). Ei silloin kun olen itse paikalla ja vielä vähemmän selkäni takana. (Välillä on jopa tuntunut että selkäni takana nauretaan vaikka luotankin nykyisiin ystäviini enempi kuin aikaisempiin). Tuollaisilla asioilla olisi minulle suuri merkitys ja arvostaisin sitä todella paljon. Itse nimittäin pidän läheisteni puolia silloin kun siihen on aihetta.
Moni muukin sellainen muista pieneltä tuntuva asia ilostuttaa minua suuresti, sellaisetkin asiat joita moni pitää itsestäänselvyytenä... Etenkin se kuinka selkäni takana (eli silloin kun en ole itse paikalla) toimitaan vaikuttaa minuun paljon. (Ja tästä minulla on tietoa ☹️). Etenkin mieheltä kaipaan sitä että tarvittaessa pitäisi puoliani, eikä siinä asiassa nössöile jne. Tosin nuo minun miehet ovat tahtoneet alistaa minua silläkin etteivät ole puoliani pitäneet. Kiltti ja nössö on eri asioita. Kaipaan mieheltä myös henkistä vahvuutta sillä sanon parisuhteessa asioista aika paljon suoraan enkä aina kainostele jne. Olen tosin ollut myös sellaisissa suhteissa joissa olen sanomisen sijasta vaiennut väkivallan pelon takia.

Ostin keskiviikkona muutaman alkoholi juoman mutten niitä silloin vielä juonutkaan. Palkitsin itseni tästä viikosta juomalla ne eilen. Heräsin joskus päivällä tänään ja aloin uudestaan nukkumaan pian sen jälkeen ja äsken heräsin. Heräsin myös vähän väliä omaan kuorsaukseeni. Vieläkin väsyttää... Mitähän sitä jaksaisi tehdä vai jaksaako mitään... juomia oli vain muutama mutta silti sellainenkin määrä vaikuttaa väsymykseen...

Nyt istuskelen sohvalla tuulettimen äärellä ja raha-asiat stressaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sapuskaa ja vaatekaapin siivousta

Olen jälleen alkanut tekemään enemmän itse ruokaa kun valmista on usein tullut syötyä kun niitä on niin helppoa aina ostaa ja lämmittää. Yht...