Omituinen tuppisuu

Pahoittelen joillekin kavereilleni sitä ettei minua pahemmin ole näkynyt. Viihdyn niin hyvin omissa oloissani. Toki minäkin haluan välillä seuraa mutta tarvitsen myös paljon omia hetkiäni Lisäksi jos minulta odotetaan puheliaisuutta silloin kun jännitän (eli usein) niin jään mieluummin kotiin sillä olen se "omituinen tuppisuu" silloin. Jos kyse olisi vain siitä että miettisin vain että mitä muut sanomisistani ajattelevat niin luultavammin olisin paljon puheliaampi sillä hiljaisuus se enemmän sitä arvostelua ja mielipiteitä muissa ihmisissä (valitettavasti) herättää.
Se ei siis ole mitään henkilökohtaista jos en aina suoraan sanottuna edes halua nähdä.
En ole aina ollut näin erakoitunut. Lapsena ja nuorena olisin innolla kavereitten kanssa ollut mutta en saanut useinkaan seuraa. Lisäksi olen saanut eläissäni niin paljon paskaakin niskaan (jota sitten on usein myös vähätelty) että hiljalleen aloin viihtyä koko ajan vain enemmän omissa oloissani, mikä sekään ei tapahtunut nopeasti eikä vähällä. En nyt noita asioita tarkoita kaivella vaan yritän sanoa mistä juontuu tuo että viihdyn niin hyvin itsekseni. Jotkut sitten saattavat ajatella että en koskaan kaipaisi mitään seuraa mutta ei se ole niin mustavalkoista. On myös niitä jotka olisivat heti tekemässä kaltaisestani erakosta diagnooseja ja ihmettelevät ja kummastelevat eivätkä tajua että se yksinkertaisesti voi olla seurausta "vain" traumoista . Mutta antaa kummastella, valitsen seurani nykyään tarkemmin ja miestenkin suhteen olen todella nirso. Mottonikin on "vaikka olen läski niin en ole epätoivoinen".