Jospa sitä nyt jo uskaltaisi olla koneen ääressä, kun nimittäin iski taas tänään migreenikohtaus. Oltiin äidin kanssa Anttilassa niin alkoi tulla sahalaitakuvioita ja muunkinlaista näköhäikkää. Harmi kun en kaikkea ehtinyt katselemaan mitä oli tarkoitus kun oli muutenkin niin asiaan liittyvä kummallinen olo. Tultiin sitten tänne luokseni ja näköhäiriöt loppuivat mutta iski kamala väsymys ja sanat meni puhuessa ihan sekaisin ja kättä pisteli jonkin aikaa, mikä myöskin on tyypillistä migreenikohtauksessa (ainakin minulla). Kun äiti läksi kotiin niin rupesin nukkumaan ja nyt vointi on jo parempi, vaikkei vielä pitäisikään paljoa rasittaa silmiäni/päätäni. Aloitin joka tapauksessa neulomaan. Tuli nimittäin taas vaihdettua ideaa tuon puuarkun pöytäliinaksi, eli teenkin sen kuvassa olevilla langoilla ja senkin neliökuvioilla.
Muutenkin minulla on alkanut jotain häikkää olemaan silmissä kun välistä vetää silmät ihan kieroon enkä saa kunnolla sen takia tekstistä selvää :(. Lieköhän se migreeni siitä johtuu. On ollut jo noin kolme kertaa migreeni tänä vuonna, edellisen kerran noin pari viikkoa sitten. Inhottavaa vaan kun se asioilla ollessa iskee. Onneksi äiti oli mukana niin oli hieman turvallisempi olo. Joskus ala-asteella migreenikohtaukseni oli niin paha että näin vain puolet kaikesta, silloinkin meni puhe ja kirjoitus kyky vinkuroilleen enkä muistanut missä meidän luokka on enkä meinannut osata kotiinkaan vaikka ihan normaalisti osasinkin muuten kotiin mennä. Samalla kotimatkalla oksentelin ja pari naista löysivät minut lumihangesta istuskelemasta ja jotenkin heidän avullaan pääsin kotiin. Muistan kun toinen naisista kysyi että onko minulla pikkusisarta niin vastasin että on, vaikkei siis oikeasti olekaan. Olin vaan niin sekaisin.
Nyt voisi taas vaihteeksi varuilta päätäni leputtaa, ettei ala uudestaan se migreeni.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti