Pitäisi olla levossa kun ei tämä koneella istuskelu ainakaan yhtään tähän auta, mutta ei tunnu nyt levostakaan apua olevan ja pitkästyttää vaan löhötä.
Heräsin tänään päiväunilta niin näkyi sahalaitakuviota silmissä ja tekstistäkin oli vaikea saada selvää. Otin sitten uudet päiväunet niin heräämisestä lähtien on koskenut päähän :(.
Ennen päänsärkyä olin tekemässä tätä aforismi jmv kansiota. Taustapapereina käytän värikkäitä papereita (kuten kuvasta näkyy), tekstit kirjoitan ja leikkaan ruutupaperille ja niiden reunat rajaan tusseilla sekä joka aforismin väliin liimaan kukka kuvion (kuvioleikkuri kukan).
Kissat taas nukkuu koko päivän ja kyllä yöllä sitten on hyvä taas yhden kisun alkaa molista kovaan ääneen. Joka kevät se on aina pahimmillaan se molina vaikka onkin leikattu kissa.
Ei sitten pääsiäisenä tullut käytyä äidinkään luona. Jotenkin tajusin koko pääsiäisenkin vasta kun se oli jo ohitse, tosin ei minulla yleensäkään ole pahemmin tapana sitä viettää, mutta yleensä olen kuitenkin joka vuosi käynyt kahvilla kotikotona, nyt se jäi :(.
Tekisi mieli kahvia mutten sitten tiedä että pahentaako se tätä päänsärkyä...
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti