Ylläreitä ja vesiongelmia

Ostin äidille ja siskolle ylläriksi vielä nämä vihkoset ja pakkasin ja teippasin kuoret lähtö kuntoon. Sudokut on äidille ja sanahaku lehtinen siskolle. Kuoret on tavaroista pullollaan ja on tarkoitus lähettää ne ensi viikolla. Ei minulla tainnut ollakaan kuin vain yksi helpostikuori mutta oli onneksi postimerkkejä että saan sen toisenkin kuoren lähetettyä 😊
Luonani oli vuonna 2017 vesivahinko kun katto vuoti ja myöskin toinen vesivahinko eri kämpässä vuonna 2024 kun ollessani äidin luona viettämässä joulua, oli putki posahtanut säitten takia ja toinenkin oli jo pullistunut eli lähellä oli posahtaa sekin putki.
No, nyt lähipäivinä on ollut joku yleinen ongelma  veden suhteen, eli joillain alueilla tulee rusehtavaa vettä. En muista oliko se alkunsa saanut jostakin vuodosta jossakin vaiko mistä. Kuitenkin tänään luin että ongelma olisi jo ohitse kunnes hetki sen jälkeen luin että ongelma on yhä ajankohtainen. Itselläni tuli jossain vaiheessa suht kirkasta vettä mutten nyt vähään aikaan ole kokeillut. Onneksi sentään suihkussa voi käydä mutta ei ole suositeltavaa esim. pestä pyykkiä eikä tietenkään etenkään juoda värjäytynyttä vettä. Luki siinä siltikin että jos vesi on kirkasta niin sitä voi käyttää. Kyllä minä tänään vähän vettä join ja kahvia kun vesi näytti aika kirkkaalta.
Jännä mitä kaikkea vesi on saanut aikaan, kaiken lisäksi horoskooppini on veden merkki 😄 Kyllä tuo silti on muistutus mm siitä kuinka puhdas hanavesi tekee elämästä huomattavasti helpompaa 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sapuskaa ja vaatekaapin siivousta

Olen jälleen alkanut tekemään enemmän itse ruokaa kun valmista on usein tullut syötyä kun niitä on niin helppoa aina ostaa ja lämmittää. Yht...