Tarvittavia tavaroita

Olisi motivaatiota tällä hetkellä laihduttamiseen. Minulle on luvattu kuntopyörä jota vastaan voisin kuulemma omistajille tarjota joskus oluet, niinpä jääkaapissani on ollut jo pitkään heille ostetut kaksi sixpackia. En tiedä vielä milloin sen saan mutta aion laittaa sen pyörän telkkarin lähistölle niin voin sitä polkea telkkaria samalla katsoen.
Olen alkanut katsomaan myös ruokavaliotani tarkemmin. Huomasin nimittäin että taas useat vaatteeni ovat jääneet minulle pieniksi. Olen myös etsiskellyt jumppaohjeita netistä, lähinnä selkä-ja vatsalihas liikkeitä. Selkäni on usein kipeä, etenkin kävellessä. Kun joskus laihduin 11 kg niin selkäsärky ja närästys loppuivat mutta takaisin lihoessa ne tulivat takaisin.
Lähi aikoina olen harrastanut ainoastaan hyötyliikuntaa mitä liikkumiseen tulee. Mm viime yönä aloin siivota täällä ja tänään kävelin apteekkiin ja kauppaan ja sieltä takaisin. Mummokärry oli täysi ja lisäksi oli kassissakin ostoksia. Sitten minun aina pitää kera tavaroitten kiivetä nuo raput tähän kakkoskerrokseen (kyseessä luhtitalo). Se on aina viimeisin pullistus kun jostakin tulen kotiin. Raahaan aina kärryn ja kassin yhtäaikaa ylös.

Ostin tänään Muumi kalenterin. Olen sitä usein katsellut kaupassa käydessäni. Se on lukuvuosi kalenteri joka alkoi toissapäivänä niin ei mene yli puoli vuotta kalenterista hukkaan, niin kuin jos olisin ostanut "tavallisen" kalenterin. Hieman sitä jo täyttelinkin ja lätkin siihen tarroja.
Olen lokakuussa syntynyt ja Mörkö on Muumeista lempparini.

Ryhmissä en pahemmin ole nyt kesällä jaksanut käydä ja nyt talo on pari viikkoa kiinni. Jospa taas sen jälkeen alkaisin siellä käydä. Bussikortti pitäisi vaan sitten ladata ja sekin on minun kukkarolle paljon.

Sain ystävältä kivat sisätossut jotka kuvassa 😊🥰

Tänään tiskasin kun en yöllä viitsinyt alkaa kolistelemaan. Kivat siivousvälineetkin piristää mieltä 😊
Hyvää yötä 😊




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sapuskaa ja vaatekaapin siivousta

Olen jälleen alkanut tekemään enemmän itse ruokaa kun valmista on usein tullut syötyä kun niitä on niin helppoa aina ostaa ja lämmittää. Yht...