Tein tuossa omien sukkieni välillä junasukat ja junatumppujen neulonta on kesken (toinen niistä jo valmis). Sukat pitää vielä päätellä.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Parina yönä helpompaa
Ei ole ollut nyt kahteen yöhön sitä ahdistavaa tunnetta yöllä mutta hengityskatkoksia kylläkin. Olen myös ollut päivisinkin paljon pirteämpi kuin tuolloin niitten ahdistavien olotilojen aikoihin. Silloin äitikin sanoi eräänä aamuna että mitenkä kasvoni näyttivät niin harmailta. Lääkärissä otan esille kaikki mahdolliset vaivat, joista pitää kirjoittaa muistilappu etten unohda mitään. Tahtoisin päästä sydänultraan. Olen monesti käynyt sydänfilmissä eikä sieltä ole löytynyt koskaan mitään. Ei silloinkaan kun eräs läheinen oli siinä käynyt, vasta sydänultrassa oli huomattu hänen sydämessä oleva vika ja tuolloinkin hän oli jo yli kolmekymppinen ennen kuin mitään löytyi vaikka vika olikin ollut jo syntymästä saakka.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti