Harmittaa kun aloin vajaat kaksi vuotta sitten polttamaan uudestaan tupakkaa :( (kuten olen kertonut niin olin useita vuosia polttamatta niin että poltin harvoin vain humalassa ja ennen tupakoinnin lopettamistani olin polttanut yli kymmenen vuotta). Harmittaa oman terveyteni sekä kukkaroni puolesta. Pari vuotta sitten polttelin ensiksi jämiä jota pidin aivan vaarattomana kun ajattelin että tuskinpa se siitä taas riippuvuutta tulee mutta niinpä sitten kävikin että aloin taas polttamaan kokonaisia tupakoita :( Minulla menee usein vajaa iso askillinen päivässä. Nytpä sitten kärvistelen että tupakat riittäisi huomiseen asti kunnes saan ostettua lisää. Aamuisin menee tupakkaa kaikista eniten. Kunpa en olisi aloittanut uudelleen. Iskäkin kuoli syöpään (oli lopettanut polttamisen jo joitain vuosia aikaisemmin ennen kuin sairastui syöpään). Niin ja jos syöpä toivottavasti ei tulisi niin toivottavasti ei keuhkoahtaumatautikaan.
Minulla on kasa sinisiä mustekyniä muitten kynieni lisäksi joita käytän paljon omissa jutuissani (mutten yleensä swapeissa) jotka ovat aivan paskoja. Kaikki ostetutkin mustekynäni ovat aivan perseestä. Usein käy niin että ostaessani kynäpakkauksen niin ne ovat huonoja kyniä. Irtokyniä en viitsi ostaa kun tulisivat niin kalliiksi sillä olen kynien suurkuluttaja. Oli minulla yksi tosi hyvä kynä jonka sain äidiltä mutta sekin maksoi kuulemma vitosen kappale...
Tänään kirjoitin yhden kirjeen ja sain edes sentään kolme swappikuorta pakatuksi. Tarkoitus olisi ne huomenna lähettää.
Illemmalla (tai kohta) varmaankin villatakin neulomista :).
On kahvi, ruoka, leipä, suodatinpussit ja tupakat vähissä mutta niin kauan kun kahvi ja tupakka riittää niin ei ole hätää. Tämän päivän ruuankin nimittäin jo tein ja söin. Ahdistaa tuokin kun rahaa menee niin paljon tupakkaan. Tuntuu samalla ihan hölmöltä käydä imemässä rahaa vievää käärylettä keuhkoihinsa vaikka olisi minkälaiset pakkaskelit... Siinäpä vaan sitten värjöttelet jonkun syöpäkääryleen kanssa :(.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti