Vaikka minulla onkin keskeneräisiä neulomuksia niin aloitin yhtenä päivänä neulomaan kaulaliinaa. Teen sen helmineuleella ja kolmella eri värillä. Kädet vaan kärsii kun neulon tavallisilla puikoilla kun kaikki bambupuikkoni ovat varattuja muihin tekeleisiini. Siispä tuli taas käsiin ihottumaa. Samasta syystä en voi käyttää villalankaa, nuokin langat ovat akryylilankaa.
Minulla on niin paljon ikuisuusprojekteja meneillään että tuntuu etten koskaan pysty saamaan kaikkea valmiiksi. Olen ahnehtinut aivan liikaa ja välistä se jopa ahdistaa minua. Ahneella on paskainen loppu, niinhän sitä sanotaan.
Pitäisi keskittyä vain yhteen tai korkeintaan kahteen tekemiseen kerralla niin voisi olla parempi mahdollisuus saada jotain valmiiksikin.
Swapitkin ahdistaa kun olen niin monelle vuorossa muttei ole tullut postia mitä laittaa eteen päin :(. Joistakin swappareistani ei ole kuulunut yli puoleen vuoteen :(.
Olen jälleen alkanut paisumaan kun oli aika kovaa herkkuhimoa lähi aikoina. En edes vaa`alla uskalla käydä. Mutta olen nykyään aika suht sujut painoni kanssa enkä edes haaveilekaan enää paluuta S kokoon. Tykkään silti huolehtia ulkonäöstäni sekä siitä mitä päälleni puen, lihavuus ei ole sille tietenkään mikään este.
Tulin eilen taas aamulla exän luota naapurista kotiin. Tänään kävin asioilla ja huomenna jälleen.
Wishiltä olen taas innostunut tilailemaan vaikka mitä, vaikka onkin usein pulaa rahasta sen vuoksi kun poltan niin paljon tupakkaa.
Asunto on nyt mullin mallin, suunnitelmissa olisi ensi viikolla tiskata kun sotku ahdistaa minua. Viemäriainetta taas tänään laitoin altaaseen kun ei vedä kunnolla.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti