Olen laiminlyönyt tuota kasaa eli slami pinoa. Nyt tarkoitus ruveta noita täyttämään. Kuoria en kyllä vieläkään ole saanut hommattua. 38 euroa on minulle iso raha, varsinkin tässä elämäntilanteessa. Jos joku lopettaa sen takia kanssani swappailun kun minulla taas kestää postia lähettää niin ei voi mitään. Elämässä on paljon muitakin asioita kuin swappailu ja osa niistäkin asioista maksaa.
Ison osan kuitenkin sain maksettua jo eläinlääkäristä kun olin kerryttänyt s-tilille s-etukortilla 630 euroa kymmenessä vuodessa. Nepä rahat sitten hujahtivatkin hyvin äkkiä noihin eläinlääkäri kuluihin. No eipähän ole kuin enää kolme erää kahdesta eläinlääkäri laskusta. Sitten niistä koittaa ihana vapaus.
Olen jo pitkään haaveillut uudesta sängystä. Sellaisesta jonka alusta on helppo pitää puhtaana ja jonka keskellä ei ole kuoppaa. Käytettyjä sänkyjä en enää huoli, kaksi sellaista on ollut ihan tarpeeksi. Oi miten olisikaan mukava pujahtaa aivan uuteen sänkyyn. Nykyinenkin ollut minulla jo kymmenisen vuotta.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti