Minulle ainakin sääli ja myötätunto ovat kaksi eri asiaa (vaikka joskus sanonkin että jokin asia säälittää enkä sillä yleensä mitään pahaa tarkoita silloin). Sääli pitää minusta toista heikompana ja alempiarvoisena kun taas myötätunto on ymmärrystä ja pitää tasavertaisena. Vaikka myötätunto toisinaan auttaakin niin en yritä ruinata myötätuntoa enkä myöskään sääliä. Tämä siis eräille tiedoksi. Joka niin luulee niin ei kyllä tunne minua yhtään. En noita ole ruinannut silloinkaan kun isäni kuoli. Se ei tuo kuollutta takaisin! Seuraava asianikaan ei siihen liity. Kerroin nyt tämän kun alkoi sen verran ärsyttää "eräät" että tahdoin asian oikaista. En siis ole niin hauras että noita ruinaisin vaikka myötätunto sitten tuntuisikin hyvältä (ja kiitos siitä ihmisille jotka minua ovat tukeneet tavalla tai toisella).
Noniin. Tilanteeni on siis tämä että yksi 15 vuotias kissani alkoi voida huonosti niin käytettiin se eilen eläinlääkärissä, jossa meni aika pitkään. Kisulla on vikaa maksassa, kysta tai kasvain munuaisessa (ilmeisesti viikon päästä saadaan tietää kumpi) ja lisäksi sen tulehdusarvot olivat tosi korkealla ja sillä oli kuumetta. Sai mukaan ison kasan lääkkeitä ja erityisruokaa jota ei suostu syömään Ennuste on kuulemma huono :(. Toivon parasta mutta pelkään pahinta. Tämäkin kissa on minulle rakas ja tärkeä. Ahdistaa jo ajatuskin siitä jos sen joudun menettämään. Siinä tapauksessa jää ikävä myös sen yöllistä mölinää, siitä ei koskaan ole ollut epäilystäkään siitäkään huolimatta että se yöunet onkin usein vienyt. Kuulen varmaan sen molinan vielä senkin jälkeen kun sen aika on koittanut <3. Toivoa en silti vielä nurkkaan heitä.
Vaikka kaikki kissat ovatkin yksilöitä ja omaa luokkaansa niin tämä kissa on sitä aina ollut todella paljon <3.
En mennyt tänään salille vaan pidän kotipäivän kun olin niin väsynyt että halusin nukkua pitkään kun lähiaikoina en ole ehtinyt nukkua tarpeeksi. Nyt menen ns. aamukahvin keittoon. Kello on 14:05.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti