Kävin siellä kaverin synttäreillä ja kivaa oli. Kävin pitkästä aikaa tanssimassakin :). Vein lahjaksi kaksi seepra kuvioista kylpypyyhettä, samanlaisia kuin itsellenikin tilasin.
Tänään käväisin apteekissa ja siskoni luona. Meni siis tällä kertaa "vain" kaksi päivää sängynpohjalla juopottelun jälkeen (yleensä kolme), kun oli pakko lähteä apteekissa asioimaan.
Välistä facebookissa(kin) törmää piilovittuiluun. Mietinkin että miksi sitten pidän sellaisia ihmisiä kaverilistallani (ja he minua). Varmaankin siksi kun olen sen verran nössö, että ottaisin heidät pois kaverilistaltani... Muuten kyllä en ketä tahansa kaverikseni ota (esim. niitä 40-50 vuotiaita miehiä jotka ei voisi vähempää kiinnostaa ja jotka ovat siis kaverikseni yrittäneet jmv).
Ei se vähäinen kaveri määräkään minua estä katkaisemasta facebook kaveruutta (sillä ei se määrä mitään kerro) vaan edelleenkin se oma nössöyteni (onpa niitä kavereita sitten 1000 tai 1).
En yleensä anna piilovittuilujen vaikuttaa pahemmin päivääni (paitsi tällä kertaa nyt sen verran että siitä tänne kirjoitan, pois mielestäni). Mutta niinhän se vaan on että itse voin/voisin päättää ketä elämääni päästän.
Mekko jonka vetoketjussa on ollut hieman vaikeuksia saada ylhäältä vetoketjua kiinni. meni tänään sujahtamalla kiinni :). Herkku kiintiökin on nyt aivan täysi. Ruokahalukin ollut jälleen vähäinen :).
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sapuskaa ja vaatekaapin siivousta
Olen jälleen alkanut tekemään enemmän itse ruokaa kun valmista on usein tullut syötyä kun niitä on niin helppoa aina ostaa ja lämmittää. Yht...
-
Tänään kävi vuokranantaja ottamassa mitat uunista kun saan ensi viikolla uuden uunin kun tuossa nykyisessä on häikkää ja se on turvallisuusr...
-
Pidin lauantaina viimeinkin synttärit/tuparit vaikka synttäreistäni on jo hieman päälle 3 kuukautta aikaa ja tässä kämpässäkin olen asunut j...
-
Minulla on kamalasti kaikkia keskeneräisiä tekemisiä joita kylläkin teen lähes päivittäin, mutta välistä kaipaan kuitenkin vaihtelua. Vaihte...
-
On nyt vähän väsy kun söin tuossa, vaikken paljoa syönytkään. Tilasin eräästä lähikaupasta ruokia kun en jaksanutkaan tänään mennä kaupassa...
-
Tässä slameja jotka ovat palautuneet minulle lähi aikoina 😊 Kaksi ekaa ovat omatekeleitäni ja kolmas on erään swapparin tekemä joka on sen ...
-
Olen ollut nyt niin paljon sosiaalisissa tilanteissa (siis oman mittakaavani mukaan) että aloitan viikonlopun viettoni jo tänään. Aion ottaa...
-
Alkava viikko on tekemistä täynnä. On putsattava vessa, lajiteltava jälleen hieman mainoksia tmv keräykseen, imuroitava, tiskattava, luututt...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti