Annoin tänään äidille sen kansion jota tein muutaman vuoden ajan (kaikki jutut siinä on käsin kirjoitettuja ja kynin koristeltuja). Se pitää sisällään mm. ruokaohjeita, kauneudenhoito, terveys, vaate jmv juttuja. Kiva oli viimeinkin saada se valmiiksi. Annoin sen äidille etukäteen synttärilahjaksi ettei kotikotiin mennessa olisi raahattavaa niin paljon kun se kansio kuitenkin painaa aika paljon.
Ensi viikon lopulla lähden vanhempien luokse kahden kissani kanssa. Yksi kissoista meni hoitoon sinne jo tänään, niin se saa hieman piristystä ja omaa rauhaa muilta kissoilta (paitsi koiralta) ja ennen kaikkea tilaa hieman enemmän.
Pakkasin tänään jo joitain vaatteita kassiin ja joitain tavaroita. Piparimuotitkin otan mukaan kun niitä minulla on monenlaisia esim. Muumi aiheisia. Minä olen perinteisesti leiponut joulupiparit meillä. Siskolle taitaa jäädä kuusen koristelu, mutta tällä kertaa varmaankin hieman aikaisemmin kuin yleensä, kun yleensä ollaan koristeltu kuusi joskus yöllä yhden tai kahdenkin aikaan juuri ennen aattoa.
Varmaankin kirjoitan tänne vielä ennen kuin lähden kotosalle.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sapuskaa ja vaatekaapin siivousta
Olen jälleen alkanut tekemään enemmän itse ruokaa kun valmista on usein tullut syötyä kun niitä on niin helppoa aina ostaa ja lämmittää. Yht...
-
Tänään kävi vuokranantaja ottamassa mitat uunista kun saan ensi viikolla uuden uunin kun tuossa nykyisessä on häikkää ja se on turvallisuusr...
-
Pidin lauantaina viimeinkin synttärit/tuparit vaikka synttäreistäni on jo hieman päälle 3 kuukautta aikaa ja tässä kämpässäkin olen asunut j...
-
Minulla on kamalasti kaikkia keskeneräisiä tekemisiä joita kylläkin teen lähes päivittäin, mutta välistä kaipaan kuitenkin vaihtelua. Vaihte...
-
On nyt vähän väsy kun söin tuossa, vaikken paljoa syönytkään. Tilasin eräästä lähikaupasta ruokia kun en jaksanutkaan tänään mennä kaupassa...
-
Tässä slameja jotka ovat palautuneet minulle lähi aikoina 😊 Kaksi ekaa ovat omatekeleitäni ja kolmas on erään swapparin tekemä joka on sen ...
-
Olen ollut nyt niin paljon sosiaalisissa tilanteissa (siis oman mittakaavani mukaan) että aloitan viikonlopun viettoni jo tänään. Aion ottaa...
-
Alkava viikko on tekemistä täynnä. On putsattava vessa, lajiteltava jälleen hieman mainoksia tmv keräykseen, imuroitava, tiskattava, luututt...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti