Tein äsken pitkästä aikaa nimipäivä/synttäri kalenteria, muttei se nyt jaksanutkaan oikein paljoa innostaa niin puuhaanpa sitten jotain muuta. Äidin kansiotakin olen tehnyt ja se alkaa olla vihdoinkin monen vuoden teon jälkeen siinä kunnossa että sen voi antaa äidille jo ensi synttäreillä tai jouluna. Mutta jos nyt aloittaisin tuon tekemään niin tekisin siitä paljon paremmankin.
Kirjeitä olen parina päivänä kirjoitellut. Vielä olisi yksi kirje kirjoitettavana ja muutama kirjevihko. Kirjevihkot kyllä saavat edelleenkin odottaa. Yksi juhlinta aiheinen kirjevihkoni lopetettiin: osallistujia oli lisäksenä kaksi. Yksi heistä mainitsi ettei aika siihen riitä ja toinen mainitsi ettei häntä liikuta jos yksi vihko tippuu pois ja ettei hän edes juo paljoa. Olin jo siinä vaiheessa kun etsin osallistujia tuohon vihkooni niin olin tehnyt selväksi kaikille ettei sen juhlinnan tarvitse aina sitä tarkoittaa että se olisi vain joku känni vihko, että jotkut juhlii selvinkinpäin! Esimerkiksi minä juon aika harvoin ja esim. jouluisin meillä ei ole ollenkaan tapana juoda ja muistaakseni kirjoitin tuosta joulustakin. No, eipähän mene aika ainakaan ihmisten seurassa joita ei vaan innosta minun vihkoni. Kyllä noita vihkoja on muitakin...
Olen ihmetellyt kun monissa unissani pyörii jatkuvasti eräs koulu aikainen ihastukseni. Lisäksi unessani esiintyi ensin luku kolme ja eri unessa esiintyi sanana 2. joulukuuta... Samassa unessa muistaakseni minun piti koululta kerätä tavaroita pois kun koulut loppuivat. Mutta siellä koulussa oli silloin kerättävänä koko omaisuuteni ja tuntui että vaikka kuinka niitä pakkaan niin se homma ei edisty yhteen ja joku katsoi samalla kellosta että milloin pitäisi olla valmis. Hassuja unia, eniten mietityttää tuo päivämäärä.
Voisi varmaan vielä kahvit keittää ja syödä vähän jogurttia ennen hampaiden ja naaman pesua. Tosin ei ole maitoa, pitää huomenna sitä käydä ostamassa. Toivottavasti tänä yönä edes saisin unta. Viime yönä en unta saanut vasta kuin aamulla seitsemän aikoihin. Kuuden aikoihin nousin ylös (kun ärsytti se sängyssä pyöriminen) ja tilasin valokuvia. Kissakaan ei mölissyt viime yönä kun oli varmaan niin kuuma silläkin.
Tänään kissa oli ovelasti ottanut paistinpannusta kanapihvin ja kantanut sen kylmälle hellan levylle. Annoin sille sitten sitä kanaa kun se niin kovasti siitä tykkää :)
Nytpä menen kahvinkeittoon :)
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Säärystimet ja ristikkokirja
En nyt yhtään muista olenko laittanut näistä neulomistani säärystimistä kuvan tänne mutta tässäpä nämä 😊 Neulos on ...
-
Äsken syntyivät nämä slamien kannet. Kysymykset pitää vielä tehdä näihin ja varmaan kohta niitä alan miettimään. Etukansi. Takaka...
-
Tässäpä nyt pikainen päivitys. Ostin vähän aikaa sitten Lidlistä kirjoja joita itse voi täytellä. Kirjat ovat sisällöltään niin monipuolisia...
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremm...
-
Leivottiin vasta tänään siskon kanssa. Tehtiin pizzaa ja suklaamuffinsseja. Kuvat sitten myöhemmin. Nyt on hirveä väsymys päällä. Jo heti aa...
-
Käytiin tänään kaupungilla äidin ja siskon kanssa. Ostin sauvasekoittimen jollainen on jo pitkään ollut mielessä. Maksoi 19,90 e. Tein myös ...
-
Tiesin kyllä että laatikossani on paljon kynsilakkoja mutten muistanutkaan miten paljon, vasta kun rupesin katsomaan mitkä ovat pois heitett...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti