Käytiin 4. päivä äidin ja siskon kanssa ostoksilla mutten ole niistä jaksanut ottaa kuvia (ainakaan vielä), mutta kerrankin sain taas ehjiä sukkia ja se tuntui ylelliseltä.
Eilen olin kotikotona isänpäivä kakkukahvilla ja siskonikin oli siellä poikaystävänsä kanssa.
Synttäreitteni jälkeen olen paisunut taas vielä lisää, nimittäin 1,5 kiloa. Söin viikon niitä herkkuja vaikka siskonikin avitti vielä synttäreittenikin jälkeen niiden syönnissä. Tänään oli tarkoitus aloittaa jälleen jumpata, mutten jaksanutkaan kun kävin kaupassa ja muutenkin väsytti kamalasti. Suihkun jälkeen olo kuitenkin alkoi piristyä ja nyt on tosi pirteä olo. Eilen nimittäin rupesin nukkumaan vasta aamuyöllä (vaikka jo illallakin väsytti) ja tänään heräsin (tai siis jo eilen kun kello on jo 1:04) vasta noin 14:30. Vähän aikaa ehdin nähdä ulkona auringonpaistetta kunnes tuli pimeää. Huomenna yritän nousta aikaisemmin ja huomenna on myöskin ihan "pakko" aloittaa taas se jumppaaminen (ihan vaan täällä kotona).
Hirvittää hieman jouluntulo kun paisun usein silloin (entistäkin enemmän) mutta samalla jo tavallaan odotan jo sitä ja kotikotiin menoa ja mm. äidin kanssa leipomista. Leivotaan äidin kanssa yleensä joka joulu yhdessä.
Lahjojakin ajattelin lähiaikoina ruveta jo ostamaan. Yleensä ostelen niitä pitkin vuotta mutta nyt on jäänyt.
Kissa riehui äsken mutta onneksi rauhoittui ja kävi nukkumaan.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sapuskaa ja vaatekaapin siivousta
Olen jälleen alkanut tekemään enemmän itse ruokaa kun valmista on usein tullut syötyä kun niitä on niin helppoa aina ostaa ja lämmittää. Yht...
-
Tänään kävi vuokranantaja ottamassa mitat uunista kun saan ensi viikolla uuden uunin kun tuossa nykyisessä on häikkää ja se on turvallisuusr...
-
Pidin lauantaina viimeinkin synttärit/tuparit vaikka synttäreistäni on jo hieman päälle 3 kuukautta aikaa ja tässä kämpässäkin olen asunut j...
-
Minulla on kamalasti kaikkia keskeneräisiä tekemisiä joita kylläkin teen lähes päivittäin, mutta välistä kaipaan kuitenkin vaihtelua. Vaihte...
-
On nyt vähän väsy kun söin tuossa, vaikken paljoa syönytkään. Tilasin eräästä lähikaupasta ruokia kun en jaksanutkaan tänään mennä kaupassa...
-
Tässä slameja jotka ovat palautuneet minulle lähi aikoina 😊 Kaksi ekaa ovat omatekeleitäni ja kolmas on erään swapparin tekemä joka on sen ...
-
Olen ollut nyt niin paljon sosiaalisissa tilanteissa (siis oman mittakaavani mukaan) että aloitan viikonlopun viettoni jo tänään. Aion ottaa...
-
Alkava viikko on tekemistä täynnä. On putsattava vessa, lajiteltava jälleen hieman mainoksia tmv keräykseen, imuroitava, tiskattava, luututt...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti