Vihko ostoksilla

Se on sitten jo syyskuun toinen päivä. En tykkää, mutta vielä vähemmän tykkään talvesta ja etenkin liukkaista keleistä. Kovat pakkasetkaan ei ahdista niin paljoa kuin liukkaus kun on noita tasapaino/paniikki ongelmia jo muutenkin ympäri vuoden. Kevät ja kesä on kuitenkin se minun juttuni, jotka piristävät mieltä. Syksyisin ja talvisin olen usein väsynyt vähän väliä.

Ostin tänään Paperikuusta kolme a5 kokoista vihkoa joittenka sivut ovat viivalliset. Kappale hinta oli 2,50 e. Tuo leopardi kuvioinen on kolmiulotteinen kuva muttei sitä kuvasta huomaa. Ajattelin ensiksi tehdä noista vihkoista swappeja mutta sitten tulin siihen tulokseen että voisin noita itsellenikin käyttää johonkin, mutten vielä tiedä että mihin. Nuo poni ja lintu vihkot ovat kimaltelevia.

Meidän perheen koira täytti pari päivää sitten 12 vuotta ❤️🦮 ja siskon toisella kissallakin oli juuri syntymäpäivä 🐈‍⬛❤️

Minulla on hieman univelkaa niin käyn kohta nukkumaan.
Sain pari päivää sitten sen pyyhkeen valmiiksi josta laitan kuvan joskus myöhemmin. Tänään aloitin junasukan teon ja alku oli hankalaa kun lanka katkeili vähän väliä.

Hyvää yötä ja hyvää alkanutta syksyä 😴




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...