Syömistä, lievää stressiä ja vähäistä avautumista

Meinasin äsken tehdä pussiruokaa (sienikeittoa) muttei ollut tarpeeksi kaurajuomaa (eikä maitoakaan jota siihen olisi kulunut laittaa) niin paistoin sitten pannulla vanhaa juuresleipää, kananmunaa ja juustoa. Kyllä niilläkin nälkä lähti. Kananmunatkin olivat viimeiset. Huomiseksikin sitten onkin pastapussi ruokaa. Tullut ihan liikaa nytten syötyä pastaruokia. Ensi viikoksi jotakin muuta.

Olen swappailu vuorossa ainakin kahdeksalle ja se meinaa vähän stressata vaikken yleensä tahdokaan ottaa swappailusta itselleni stressiä. Ei vaan kuorten pakkaus yhtään huvittaisi. Ja ellen olisi saanut niitä h-kuoria ja postimerkkejä eräältä swappariltani niin ei olisi kuoria yhtään. Oli kyllä todella kiva ylläri 😊❤️ Kerroinkin jo siitä silloin aikaisemmin. Kunhan pakkailen kuoria niin pakkaan ekana hänelle 😊. Olisi paljon myös täyteltäviä slameja eikä siinä mitään ongelmaa olisi jos vaan käsialani olisi parempaa. Jospa tänään saisin swappi juttuja aikaiseksi...

Tein äidilleni ja siskolleni lähi vuosina joulu  tavarakalenterit. Äiti sai omansa viime vuonna ja sisko saa tänä vuonna. Keräsin niihin tavaroita muutaman vuoden ajan ja vain käytännöllisiä ja tarpeellisia tavaroita. Kun ei ole lapsiakaan niin tein nuo äidille ja siskolleni. Pakkasin nuo tavarat lahjapusseihin ja suljin tarroilla joissa numerot 1-24. Niitä oli kiva tehdä kun ei lahjojakaan jouluisin anneta enää muuten kuin vain eläimille 😊❤️

Viime yönä heräsin hapen puutteeseen tai ainakin olo oli päässä sellainen tohelo että pelkäsin jo tulleen jotain vaurioita hapen puutteesta. Sitä kesti jonkin aika, eikä ollut yhtään normaali olo....Sitä ennenkin vähän väliä heräsin  siihen kun en hengitä. Kuinkahan kauan olin ollut hengittämättä ennen kuin heräsin. Lääkkeet nimittäin on sellaiset etten ihan helpolla herää. Niitten vähentämisen myötä on kuitenkin loppuneet ne ahdistavat herätykset siihen tunteeseen että olen kuolemassa. Ties mitä nuo lääkkeetkin vielä tekee kun niitä kauan on syönyt... iltaisin ainakin vakiona niistä johtuu huono muisti ja nielemisvaikeudet tavallistakin pahempana. Syljen liika eritys ja toisinaan tunne ns levottomasta kropasta josta myöskin olen joskus täällä kertonut. Illalla muisti on sellainen että jos ajattelen tai sanon jotain niin unohdan sen heti perään ja on päästävä lepäämään.
Minulla on myös pakkoliikkeitä eli kädet tai keho nytkähtelee ihan itsestään. Vasemmassa kädessä johtuu varmaan siitä että siinä saattaa olla jokin hermovaurio. Kerran nimittäin ex kaatoi minut maahan ja polkaisi kädessäni olevan täyden ja avaamattoman oluttölkin kädestäni rikki. Sormiin tuli siitä pari haavaa ja kämmeneen mustelma. Sormista käteen saakka tuntui särinää ainakin parin viikon ajan. Sen jälkeen jos minua on (esim lääkärillä) naputettu vasemmasta ranteesta niin se särinä tuntuu niissä kohti edelleen, muttei mitään erikoista tunnu oikeassa kädessä. Olin silloinkin lähdössä häntä karkuun. En muista mistä riita johtui mutta huomasin (kuten moni muukin) että hän on kuumakalle jolla voi hetkessä napsahtaa ja olotila muuttua esim. iloisesta ja ystävällisestä hirveäksi räyhääjäksi ja se monesti tapahtui ilman näkyvää syytä. (Eräs hänen läheinenkin joskus sanoi että exälläni on ollut aina päässään on/off nappi ja että naisia on riittänyt paljon siitä lähtien kun tämä oli yläasteella).
Ei ollut tällä kertaa tarkoitus avautua tästä mutta näin näköjään tuli tehtyä.

Se on kahvin paikka...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...