Hyvä minä! 😊

Joillekin on itsestäänselvyys ettei jännitä isossakaan joukossa olevia ihmisiä mutta minulle se on aika suuri asia jos ihmisporukoissa (tai vaikka sosiaalisissakin tilanteissa ihmisen kanssa jota en kunnolla tunne) pystyn olemaan jännittämättä ja saamatta paniikkikohtausta. Aikoinaan en olisi uskaltanut edes lähteä sellaiseen tilanteeseen kuin esim. tänään. Olin ryhmässä ja porukkaa siellä oli aika paljon. Siltikään en saanut paniikkikohtausta enkä tukehtunut kakkuunkaan 😁 Pystyin ottamaan aika rennosti. Nykyään pelkään pelkäämistä/paniikkikohtauksia ja kroppa on ollut usein eri mieltä mieleni kanssa. Olen kyllä tosi tyytyväinen siitä kuinka tämä päivä meni. Monesti kun on ollut etäisyyttä huonoihin ihmissuhteisiin niin on yleensä paniikitkin helpottuneet mutta myöskin pahentuneet jos olen ollut huonossa ihmissuhteessa. Jospa nyt pysyisin erossa ikävistä ihmissuhteista niin ties kuinka hyvin vielä voisinkaan päästä paniikeistani. Sen olen huomannut että pitemmän päälle paniikkini ovat pahentuneet ollessani parisuhteessa. Tosin joissakin niissä ne ovat alussa helpottuneet mutta ajan myötä pahentuneet.
Nykyään paniikkikohtauksissani on pahinta tukehtumisen tunne ja se ettei pysty kunnolla nielemään. Samasta syystä en tykkää syödäkään julkisesti. Tosin syödessä se tunne välillä tulee vaikka olisin itsekseni kotonakin. Tukehtumisen tunteesta iskee paniikki jonka myötä tulee hapenpuutteen tunto josta seuraa pakokauhun tunne ja pakokauhusta seuraa hirveät sydämen tykytykset ja tärinät koko kroppaan. Iän myötä paniikkini ovat psyykkisesti helpottuneet mutta fyysisesti pahentuneet. Mieli ei siis aina hallitse kehoani. Jospa se tästä vielä helpottuisi 😊

Kävin tänään myös Suomalaisessa kirjakaupassa ostamassa ystävälle lahjan ja kirpparilla josta ostin vaatteita, äidille mekon, kaksi kirjaa ja kaksi pakkausta mainoskyniä. Yksi pakkaus maksoi 4 euroa eli pulitin niistä kynistä yhteensä 8 euroa. Tiesin kyllä ostavani sian säkissä kun mietin että toimivatkohan ne kunnolla. Ostin joka tapauksessa ja vähän jo innostuin että kerrankaan ei olisi pulaa mustekynistä. Kotona sitten kävin kaikki kynät yksitellen läpi ja noin sadasta kynästä vain noin 20 toimi, loput olivat jo loppuneet ja moni niistä oli lisäksi rikkinäisiäkin. Hinkkasin kyllä jokaista kynää kunnolla paperiin muttei siitä apua ollut. Vituttaa hieman. En ole mikään mainoskynien keräilijä vaan olen vailla toimivia kyniä. Sinne myyntiin niitä jäi vielä ainakin kaksi pakkausta. Eikä niitten toiminnasta oltu tietenkään mitään mainittu.
Ainiin, löysinhän minä vielä kaksi pakkausta vanhoja kirjepapereita ja kuoriakin 😊


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...