Sosiaalisia tilanteita

Maanantaina kävin eräässä ryhmässä jossa jännitin niin paljon kuin joskus ennen jatkuvasti. Olin siis yhtä tuppisuu kuin aikoinaan jatkuvasti. (Ellen ole toista tuntenut hyvin). 
Eilen sitten kävin ystävän kanssa torikaraokessa ja tämän vuoden ekaa kertaa istuin terassilla. Ahdisti kyllä sekin muttei niin paljoa kuin aikoinaan. Ryhmissä käyminen on auttanut aika paljon paniikkeihin. En itse laulanut mutta ystävä kävi kerran laulamassa ja moni muukin ryhmäläinen. Eilen oli kiva päivä. On vaan 3 edellis iltana koskenut päähän, etenkin jumppaamisen jälkeen. Tänään en jumpannut kun jäi niin myöhäiseksi. Olen käynyt suihkussa ja lakannut kynnet oranssiksi. Ostin nimittäin keltaista ja oranssia kynsilakkaa Tokmannilta. Aikoinaan vierastin noita värejä kynsilakoissa (ja vähän muutenkin).
Pesin tänään myös pyykkiä ja pitkään etsin biisejä huomiseen musiikin kuuntelu ryhmään jossa on aiheena mieli lepää. Tosi vaikea löytää tuohon sopivia biisejä mutta on minulla kaksi valintaa mutta kylläkin sellaisia että mielelläni olisin valinnut jotain muuta (mutten tiedä että mitä)...
Heräsin tänään yöunilta joskus 14.00 jälkeen. Sosiaaliset tilanteet ottaa monesti voimille aikalailla vaikka tekevätkin usein hyvää mielelle. Mitenkähän saan yöllä unta kun nytkin niin pirteä olo vaikka kello on 23.35.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...