Ruokaa, läskiä ja kirpparilla käyntiä

On nyt vähän väsy kun söin tuossa, vaikken paljoa syönytkään. Tilasin eräästä lähikaupasta  ruokia kun en jaksanutkaan tänään mennä kaupassa käymään. Heräsinkin joskus 14.00 aikoihin yöunilta ☹️
Tein spagettia (jota löytyi kaapista) ja tomaatti-oliivi pastakastiketra (purkista) kera jauhelihan. Tuli siis tämän päivän ruoka suht edulliseksi. Laitoin lautaselle sekaan vielä juustoraastetta jota jäi yli kasvisgratiinia tehdessäni.

Pitäisi käydä pian apteekissakin, kun vaan jaksaisin.
Perjantaina ainakin menen erääseen ryhmään ja pitkästä aikaa kirpparille. Joskus kun kävin siellä kirpparilla niin oli lähdettävä sieltä kesken kaiken pois kun selkä oli kamalan kipeä. Menin sen jälkeen ulos penkille istumaan joksikin aikaa. Varmasti nämä läskit tekee tuota selkäsärkyä ☹️ 

On ikkunat auki niin haistoin tänä vuonna ekaa kertaa leikatun nurmikon tuoksun 😊 kahvikin tuoksui kun sitä keitin. 
Välillä olen tänä keväänä pukeutunut niin että joko on ollut liian vähän taikka liian paljon päällä kun tuo ilmakin on aika vaihteleva. Olen minä tosin tottunut olemaan mekko ja leggingsit päällä ympäri vuoden, myöskin pakkasilla. Toki pitäisin välillä myös päällis housujakin mutta eivät pysy mahan takia jalassa ja ovat saattaneet jo pieneksikin käydä ☹️ Nuorempana minulle monesti sanottiin että sulla on hyvä perse 😁 muttei kyllä ole enää. Persettä riittää kuin elefantilla nykyään. Ongelmallisin kohta on kuitenkin vyötärö. Suurin osa menee heti ensimmäisenä läskeistäni vatsaan. Meni aika kauan myös tajuta etten ole niin kamalan pienirintainen kuin olin ajatellut. Se ajatus oli lähtöisin siitä kun koin hoikkana ollessani olevani pienirintainen. Laihimmillaan ollessani rintaliivien leveyskin kokoa 70 oli minulle tuolloin liian suuri. Eli jotain hyötyä näistä läskeistäkin on 😁
Vaikka onkin tärkeintä mitä itse itsestään on mieltä niin olen useasti kuullut miesten sanovan että olen juuri sopivan kokoinen ja että naisessa pitääkin olla hieman muotoja. Joku joskus jopa sanoi ettei ole hyvä jos on niin hoikka että luut kolisee.
Kuitenkin, ovatpa miehet mitä mieltä tahansa niin olen opetellut hyväksymään myös kroppaani, olenpa sitten laiha tai läski tai jotain siltä väliltä. Jännä tosin kuin silloin laihana itseluottamukseni oli huonompi kuin nykyään läskinä ollessani. Siinä tosin oli aika selviä syitäkin että miksi se silloin oli niin huono. Toki hoikkuudessakin on hyvät puolensa, kuten terveyden ja ulkonäönkin kannalta ja on paljon helpompi hoikkana löytää itselleen kivoja (ja seksikkäitäkin) vaatteita. Ei sillä että edelleenkään pukeutuisin johonkin säkkiin jne. Kirppariltakin on tullut tehtyä tosi paljon hyviä löytöjä. Jotkut on joskus ihan ihmetelleet että olen vaatteitani kirpparilta ostanut.
Sori jos olen tästä ennenkin kirjoittanut (en muista nyt että olenko).

Tämä kirjoitus päätyikin tuohon vartalo juttuun. Se tuli mieleeni vasta tätä postausta kirjoittaessani enkä edes suunnitellut tuosta aiheesta nyt kirjoittavani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...