Kotihommia ja kivaa postia

Sain imuroitua päivällä. Ensin imuroin makuuhuoneen vaikka yleensä  olen imuroinut sen viimeisenä mutta tahdoin aloittaa ahtaimmasta huoneesta. Sen jälkeen imuroituani eteistä piti mennä hetkeksi lepäämään kun selkäsärky taas vaivasi kovasti. Sen jälkeen imuroin loppu kämpän. Huomenna sitten vielä moppaan lattiat kun en tänään säryltä jaksanut.
Kaupassa käydessäkin pitää välillä pysähdellä ja ojennella selkää kun sekin koskee. Viimeksi käydessäni ei koskenut niin paljoa kuin yleensä sillä istuskelin välillä penkeillä ja molemmissa käsissä oli raahattavaa, toisessa muovikassi ja toisessa vedettävä mummokärry.
Tein tänään makaronilaatikkoa ja sitä on aika paljon myös huomisellekin. Söin sitä sienisalaatin ja halloumi juuston kanssa (ja ketsupin) 😋
Kokeilin illalla ekaa kertaa tällaista banaanin makuista kaurajugurttia ja oli ihan hyvää.
Iltapalaksi söin nektariinia ja halloumijuustoa. Kyllä oli herkkua 😋 On alkanut olemaan joka iltaista tuo minun suolaisen mieliteko.. sekin tosin turvottaa... muuten ei ole tänään syötättänyt paljoa.

Sain kuorellisen swappia sekä swappi palautuksen eli slamin jonka olen tehnyt vuonna 2019. Kiitos palauttajalle 😊
Kirjoittelen tätä blogia yleensä puhelimella ja epäilen että tietokoneella katsottuna  nämä kuvat saattavat olla aika suuria.  Olen kuitenkin niin tumpelo (kaikkea muuta kuin tekniikan ihmelapsi) etten niistä kuvien koosta kunnolla tajua...

Kello on nyt 2:25 joten taidan käydä nukkumaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...