Tietokone tumpelointia

En voi käyttää tietokoneen nettiä kun modeemin johto on rikki enkä halua sähköiskua. Tänään tuli taas tumpeloitua koneella kun yritin saada muistitikun jutut näkymään. Kone herjasi jostakin ongelmasta eikä tietenkään auttanut se että räpelsin sillä kaikenlaista. Entinen koneeni oli muutenkin parempi ja helppokäyttöisempi. Tosin monet mummelitkin taitaa osata käyttää tietokonetta paremmin kuin minä 😁 Lisäksi olisin halunnut kokeilla erästä toistakin muistitikkuani mutta muistan ajatelleeni laittavani sen hyvään talteen. Pistin sen sitten niin hyvään talteen etten muista missä se on enkä löytänyt vaikka etsinkin ☹

Käväisin tänään kaupassa aamupäivällä ja ostin vain vähäsen tavaraa kun ei ollut paljoa rahaa. Aurinko paistoi ja lumet oli enimmäkseen sulaneet 😊   
Hirveästi olisi tehnyt mieli ostaa kermamunkki mutta jätin ostamatta kun ihan tarpeeksi läski olen jo muutenkin. Kahvia olen juonut tänään monta mukillista kun tuntuu että ihan koko ajan tekee kahvia mieli. No eipähän tule ainakaan syötyä niin usein. Tupakan polttoa yritän edes hieman vähentää siirtämällä sitä aina jonkin homman verran eteen päin. Toisinaan selälläni ollessa hengitykseni pihisee mikä on hieman huolestuttavaa. Joskus aamuisin tulee sellainen yskänpuuska tuon tupakan takia etten meinaa saada henkeä. Verisiä klimppejäkin on välillä tullut muttei nyt vähään aikaan ja osa niistäkin on tullut varmaankin nielusta. Olen kyllä kuvauksissa jne käynyt muttei onneksi löytynyt mitään 😊 Tosin ekoissa röntgenissä  kun kävin niin keuhkoissani oli hieman nestettä muttei onneksi enää seuraavan kerran käydessä. Olen käynyt myös mammografiassa sekä tissiultrassa eikä löytynyt kuin vain hyvälaatuisia kystia (toivottavasti sitten myös ovatkin hyvä laatuisia). Pääkopankin kävin tutkituttamassa muttei sieltäkään onneksi löytynyt mitään kummaa 😁 Itse noihin tuskin olisin varannut aikoja mutta lääkärini suositteli noissa käymään ja ainakin nyt tiedän ettei mikään ole vialla. Antibiootti kuurillakin olin tuon yskän ja veristen klimppien takia vaikka en mielelläni antibiootteja syökään, varsinkin kun se oli jo toinen kuuri vuoden sisällä, mutta eri vaivaan.  
Hammaslääkärillekin olisi kuulemma pitänyt mennä mutten ole vieläkään sinne menossa kun joskus siellä käydessä tuntui että tukehdun kun eivät koko aikana imuroineet sylkeä pois. Istumaan käydessäni oli pakko niellä se moska että pystyin puhumaan. Lisäksi joskus ihmettelivät ahavoituneita huuliani kun olivat itse ensin repineet suutani niin paljon että kuivuneisiin huuliini rapsahteli haavoja. Tuossa ne syyt miksi en mielelläni hammaslääkäriin mene, varsinkin kun syljen eritykseni on nykyään todella runsasta. Viimeksi olen käynyt hammaslääkärissä vuonna 1999. Mutta eipähän nuo hampaat ole vaivanneet minua mitenkään, ainakaan vielä. 

Taidanpa taas mennä keittämään kahvia vaikka äsken sitä joinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...