Kotoilua

Ryhmät on peruutettu ja tilanteen huomioon ottaen taitaa olla ihan hyvä asia, vaikka aloinkin jo tottua taas ryhmissä käymiseen. Perheestäni kaikki muut kuuluvat riskiryhmään paitsi minä ja minullakin tupakointi voisi pahentaa coronaa. Jälleen sitten kotoilua luvassa mutta siihen olen jo tottunut enkä pelkää yksin oloa. Harrastuksia riittää, kotona toteutettavia nimittäin. Kyllä se aika niinkin menee :).
On vähän nälkä mutta on vain enää huomiselle ruokaa ja vasta perjantaina voin käydä kaupassa. Tupakointi vie kamalasti rahaa :( ei siis ole varaa nyt sapuskaan vasta kun sitten perjantaina. Äsken söin nälkääni pari tikkaria ja korvaan myös ruuan kahvilla, joka sekin saattaa loppua kesken. Söin tänään valmisruuan jonka annos oli tosi pieni, sisälti suurimmaksi osaksi kastiketta. Vaikka pidänkin siitä että kastiketta on paljon niin tuossa olisi saanut olla muutakin syötävää enemmän. Leipääkin pitää syödä säästeliäästi että riittää. Itse en ole hamstrannut mitään ja vessapaperiakin on täysi paketti jonka ostin joskus muutama viikko sitten 😁

Jokohan olen joskus maininnut että täällä naapurustossa joku kierteli keräilemässä tupakantumpit tuhkakupeista (kenties sätkän käärimisen vuoksi) mutta ei enää nyt tuon coronan myötä, mikä siis on hyvä vaikka sitten itse joutuukin nyt tuhkakupit tyhjentämään 😁
Kirjoitetaankohan tuo korona k:lla vai c:llä... No eipä tuo nyt niin kamalaa ole jos sen väärin kirjoitan 😊

Suihkussa oli tarkoitus käydä tänään mutten jaksakaan, huomenna sitten. Seuraava meno on vasta perjantaina.
Ulkona on aika ikävä ilma, tuulee ja lunta pyryttää, on kylmä... Minä kun niin kovasti olen jo odotellut keväisiä ilmoja, kun ne piristävät mieltäni kovastikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...