Univelkaa ja närästystä

Tulin joskus pari tuntia sitten kotiin kun kävin kakkukahvilla äidin luona hänen synttäreitään juhlistamassa. Pitkästä aikaa oli banaanitäytekakkua :p.
Kotiin tullessani alkoi kissa taas mölistä kovaan ääneen kun ei ollut hetkeen saanut huomiota. Otin kisun kiinni ja sylissäni se rauhoittui ja kävi sitten lepäämään.
Minulla on univelkaa ja kohta sitä on vielä lisääkin kun huomenna käytävä ajoissa kaupungilla. Ennen äidin luokse menoa otin pienet unet ja äidin luona äidin käydessä ulkosalla nukahdin jo silläkin välin ollessani pitkälläni äidin sängyssä. Viime yönäkin nukutti mutta stressasi jotkut asiat niin etten meinannut saada unta vaikka itsekseni ajattelinkin että niitä ehtii stressata myöhemminkin ja että eiköhän nekin asiat vielä järjesty. Lopulta joskus noin kello kolme kun nukahdin niin alkoi kissa möykätä ja sitten jossain vaiheessa kun sain sen rauhoitettua viereeni nukkumaan niin yksi kissa alkoi ahdistella toista kissaa ja siitä tuli hieman mekkalaa. Sitten kun lopettivat sen kokonaan niin simahdin hyvin nopeasti.
  Närästys on taas vaihteeksi pahentunut. Hieman vaan huolestuttaa kun närästykseeni liittyy usein aika kovaa hengästymistä. Lääkärillekin siitä joku kerta sanoin eikä se lääkäri osannut sanoa siihen juuri mitään, vaikka muuten olikin ihan pätevän oloinen lääkäri. Lisäksi toisinaan vaikkei närästäisikään niin saatan hengästyä jo siitä että menen toiseen huoneeseen, mutten kuitenkaan niin pahasti kuin silloin kun minua närästää. Eikä yhtään houkuttaisi mennä tähystykseen, mutta kun aina ei edes rennietkään enää auta :(.

Nyt kisu taas pääsi vauhtiin (eli alkoi mölistä kovaan ääneen).

Oli tarkoitus lähetellä ainakin kolme joulukorttia mutta se nyt jää, mutta jääköön.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...