Kanakissa

Tulin äsken kaupungilta ja ahdoin grillikanaa, riisipiirakkaa ja munkkipossun kahvin kanssa ja nyt sitten on vatsa pullollaan ja väsyttää. Seuraavaksi lepäilen hieman.
Kanan haistettuaan kissa tunki väkisin pöydälle ja muille kissoille antaessani kanaa tämä kanakissa hotkaisi omat kanansa ja yritti törkeästi hotkia myös muidenkin kanat niin itsepintaisesti että kaksi muuta kissaa läksivät pois. Kun tarjosin sille kanaa niin  käppäili se tassullaan minua kädestä yrittäessään saada kanan mahdollisimman pian suuhunsa. Tiesin kyllä sen pitävän kanasta mutta että noinkin kovasti, oli kuin ei olisi aikoihin saanut mitään syödäkseen.

Nyt neljästä lahjasta on ostettu kaksi ja vielä kaksi hankkimatta. Äiti osti minulle joululahjaksi toiveestani (koska ei löydetty Stephen Kingin Piinaa eikä Hohtoa) kolmen vuoden sääkalenterin. Olen jo vuosia pyrkinyt merkkaamaan kalenteriini sään ylös niin on jännä vertailla että milloin on ollut minkäkinlainen sää.
Nyt on kamala jano. Äiti osti minulle lämpimät leggingsit, da capo patukan (meille molemmille), riisipiirakoita ja munkkipossun torilta.

Nyt on kyllä otettava vettä ja levättävä  hieman.


Nämä kaksi lähtivät pois kesken kanansyönnin.

Tässäpä tämä kana herkkusuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...