Kiukkua ja kiroilua

En edes muista milloinka viimeksi siivotessa olisi vituttanut niin paljon kuin tänään. Heäsin noin 14.00 kissan taas mölistyä koko yön ajan. Aloin tiskaamaan ja siinä meni pieni ikuisuus kun oli kertynyt niin paljon tiskiä ja koko senkin ajan ja vähän aikaa sen jälkeenkin kissa mölisi. Sen jälkeen tartuin imuriin ja vaihdoin lakanat. Nyt on pyykit pyörimässä. Tuntui että kaikki mahdollinen tippuu käsistä taikka muuten tuli tumpeloitua vastaavalla tavalla. Kirosanoilta en välttynyt. En kuitenkaan jaksanut mopata enkä lajitella mainoksia. Vessan ja kissan laatikonkin pesu jää huomiselle, muuten olisin liian kiukkuinen.

Mölykaula rupesi nyt nukkumaan, toinen kissa on keittiön altaassa ja kolmatta ei nyt näy.
Nyt ei enää kiukuta niin paljoa kun voi jo ottaa rennommin. Pyykin pesussakaan ei ole kovin iso homma kun kone tekee suurimman työn :). Sitä paitsi pyykin pesu on minun mieleisin kotihomma.
Pennusta saakka on opittu siivoamaan mutta en sitten tiedä mistä siivousinhoni tulee mutta toisaalta inhoan myös sotkuisuuttakin vaikka täällä välistä sellaista onkin, mutta otan sen osana elämää. Ei minua sitä paitsi pitkään aikaan siivoaminen ole ärsyttänyt tuolla tavalla kuin tänään. Osansa varmasti noilla huonoilla yöunillakin.

Nyt taidan ruveta tekemään ruokaa (nuudelimunakasta).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...