Käväisin siellä kaverin halloween bileissä lauantaina. Päälläni oli pallomekko, musta lyhyt peruukki ja mustat pitkät "hihat" kun äidin tekemät hihat valui koko ajan jostain syystä kotona kokeillessa vaikka niitä tehdessä pysyivätkin napakasti päällä. No jospa laitan ne synttäri juhliini. Siellä minulla onkin sitten 1920 luvun tyyli. Eli toivon mukaan sisko saa sen mekon valmiiksi ja muitakin härpäkkeitä siihen asu kokonaisuuteen (en taas tiedä onko tuo yhdyssana :D) tulee.
Nyt väsyttää ihan reippaasti. Koetin hieman levätä mutta ei siitäkään nyt oikein mitään tullut.
Käytiin tänään äidin kanssa synttäri herkku ostoksilla ja kyllä nyt sapuskaa riittää. Mutta hieman lisääkin pitäisi vielä ostaa. Siskon poikaystävä tekee vegaanikakun niin saa vegaanitkin kakkua syödäkseen. Porukkaa onkin tulossa hieman enemmän kuin ensin oletin :). Toivottavasti kaikille riittää istumapaikat kun yksiöstä kyse. Mutta eikös sitä sanota että sopu sijaa antaa :) .
Vielä olisi vaikka mitä tekemistä ennen juhlia ja vain muutama päivä aikaa. Sitten kun kaikki on tehty ja kun otan viinapaukun niin sitten istuudun persauksilleni odottamaan vieraita :).
Siellä lauantain pippaloissa oltiin kuumaa perunaa ja sain siitä erään älypelin. Ihme kyllä sillä yleensä en saa tuollaisissa jutuissa mitään. Yritin tänään sitä ratkaista (jopa ohjeenkin kera) mutten vaan onnistunut siinä (vielä).
Olen tänään jo hieman siivoillut täällä (mutten tarpeeksi) enkä vielä tiedä jaksanko enää tänään touhuta siivouksen parissa vai alanko slameilemaan :).
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ystävänpäiväksi
Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...
-
Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia ...
-
Ruokana oli tällaista tänään Suurin osa tästä isosta aposkasta on taas salaatinlehtiä, jotka jätin alimmaiseksi. Pienen lorauksen pisti...
-
On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla ...
-
Käytiin tänään äidin kanssa kaupungilla. Ostin nelos kokoiset bambupuikot kun muovisia ei ollut sen kokoisena. Miksihän niitä ei löydy mistä...
-
Kun nyt olen innostunut tekemään slamien kansia niin teki mieli tänään hieman ostella swappailukrääsää (ja vähäsen muutakin). Tiimarissa oli...
-
En yleensä pahemmin suunnittele mitään sillä ne eivät yleensä toteudu. En päässyt yhdistyksen pikkujouluihin koska olin kipeä, samasta syyst...
-
Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊 Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä per...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti