Hihat

Tulin muutama tunti sitten kotiin kotikotoa. Äiti teki minulle asuani varten irtohihat joihinka tuli myös silikoninauhaa että pysyvät paremmin käsissä. Ylihuomenna menen sinne kaverin halloween bileisiin ja ensi viikolla pidän omat synttärini jonneka siskoni on lupautunut tekemään kiireistään huolimatta minulle 1920-luvun tyylisen mekon. Siitä taitaa tulla aika hieno. Itse tietenkin ne kankaat jmv valitsin. Tänään siis täytin 33 vuotta (Tai siis 27.10. kun päivä jo näköjään vaihtunut). Yhdessä slamissa jota tänään täyttelin ja jossa kyseltiin kuulumisia, niin ihan vahingossa kirjoitin täyttäväni 30 vuotta :D.

Kotiin tullessani kissa taas möykkäsi kovaan ääneen ja kolisteli tavaroita pitkin poikin. Vaikka kuinka sitä silittelin ja "mussuttelin" ja pidin sylissä niin hetken päästä taas jatkoi mölinäänsä. Äsken sitten kävi nukkumaan.
Minä olen neulomassa nyt kädenlämmittimiä joista tulee kolmen eri väriset, sellaiset värit tietysti jotka käyvät hyvin yhteen. Tahtoisin oppia neulomaan sellaisen boleron jonka ohje on ostamassani neulonta kirjassa. Sovittiin äidin kanssa että hommaan tietty eka langat sitä varten ja äiti voisi sitten avittaa sen teossa joskus joulun aikoihin kun menen kotikotiin. Siihen tulee iso nappikin ja minulla on pussillinen herkullisen värisiä isoja nappeja, jotka ostin joskus Tiimarista. Osa neulonta ohjeista on minulle hepreaa siitäkin huolimatta että lyhenteetkin ovat siinä kirjassa selitetty.

Otin äidiltä lainaa Stephen Kingin Cujo kirjan ja erään toisenkin kirjan (en nyt nimeä muista enkä kirjoittajaa).


2 kommenttia:

  1. Mäkin usein vahingos sanon et oon 28 vaik oikeesti oon 29:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja sama juttu usein myös kun vuosi vaihtuu :)

      Poista

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...