Ruokavaras

Nyt on vatsa pullollaan kun ruoka oli niin hyvää. Ostin lihapulla ainekset johon sekoitettiin jauheliha. Olivat mielestäni aika hyvän makuisia, maistuivat aivan samalta kuin äidin tekemät jauhelihapihvit. Lisäksi oli valkosipuli-yrttisalaattia (niin kohta haisen ihan valkosipulille), muussia sekä sienikastiketta. Kastike ja muussi olivat jauheesta tehtyjä kun olen aika laiska tekemään kunnollista muussia, vaikka se parempaa onkin. Noista jauhomuusseista Rainbow on mielestäni parempaa kuin mummon muussi.


Alla olevassa kuvassa oleva kissa on alkanut varastelemaan hellan päältä (jossa esim. paistinpannussa ruokaa) ruokaa. Kun silmäni välttää niin tämä kissa on aivan hiljaa ja olen yllättänyt sen monesti kun on ollut syömässä paistinpannulta/pelliltä esim. kanaa.
Tänään lihapullien ollessa uunissa, minun piti laittaa kissa vähäksi aikaa vessaan kun se pyöri koko ajan siinä uuni lähellä. Olisi voinut polttaa itsensä kun otin ruuan uunista pois. Ovea minulla ei nimittäin ole tuossa keittiön ja olohuoneen välillä. Portti siihen olisi omiaan. Kotikotonakin on sellainen portti keittiön oviaukossa.


Kunhan vatsaan mahtuu niin se on kahvin paikka. Hetken lepäilen kun syöminen alkoi väsyttää. Sitten aion neuloa. Purin sen kimalle kaulaliinan alun ja aloin tehdä siitä langasta itselleni kintun lämmittimiä eli säärystimiä. Säärystimet lämmittää pakkasilla aika hyvin.

Lopuksi jälleen silmäniloa ;) (kun harvemmin nykyään muutenkaan sellaista näen).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...