Olen taas innostunut tekemään uusia kirjevihkoja, joitten aiheena ylipaino/laihdutus/painonhallinta, arki ja eläkkeellä tai kuntoutustuella tmv olo. Pari osallistujaa itseni lisäksi olen saanut jo tuohon arki ja ylipaino vihkoihin ja niihin mahtuisi vielä yksi. Eläkeläisvihkoon en ole saanut vielä yhtään itseni lisäksi, mikä ei minua yllätä, kun voi olla harvinaista että nuori ihminen (kuten minä) on eläkkeellä tmv.
Mitenkähän sitä huomenna jaksaa oikein jumppaan mennä jos on näin lämmin ilma? Ikkuna on auki ja kattotuuletin päällä mutta silti hiottaa. Olen kuitenkin iloinen ettei kesään kuulu (ainakaan tavallisesti) kovat pakkaset kun niistä en yhtään tykkää, mieluummin vaikka sitten hikoilen.
Jotain ruokaa pitäisi kehitellä kun olen nyt laiska enkä jaksa käydä kaupassa, siirrän sen huomiselle.
Olen väkertämässä äidille yhtä juttua, josta ehkä kerron joskus muulloin lisää.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ystävänpäiväksi
Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...
-
Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia ...
-
Ruokana oli tällaista tänään Suurin osa tästä isosta aposkasta on taas salaatinlehtiä, jotka jätin alimmaiseksi. Pienen lorauksen pisti...
-
On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla ...
-
Käytiin tänään äidin kanssa kaupungilla. Ostin nelos kokoiset bambupuikot kun muovisia ei ollut sen kokoisena. Miksihän niitä ei löydy mistä...
-
Kun nyt olen innostunut tekemään slamien kansia niin teki mieli tänään hieman ostella swappailukrääsää (ja vähäsen muutakin). Tiimarissa oli...
-
En yleensä pahemmin suunnittele mitään sillä ne eivät yleensä toteudu. En päässyt yhdistyksen pikkujouluihin koska olin kipeä, samasta syyst...
-
Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊 Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä per...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti